2010-11-23

Viikonloppumme kellaribunkkerissa.

Omilla aivoillaan ajattelevat suomalaiset ovat varmasti huomanneet jo ajat sitten, että selvisin hengissä rinnakkaistodellisuuksien välisen rajapinnan umpeenkuroutumisesta. Myös kohtalotoverini Olga selvisi hengissä. Voimme kiittää selviytymisestämme sitä, että läksimme pakomatkallemme hyvissä ajoin ja hyvin varustautuneina.

Läksimme Olgan autolla kohti pohjoista perjantaiaamuna kello 8:00. Pidimme jatkuvasti radiota päällä, jotta saisimme kuulla mahdolliset ylimääräiset uutislähetykset Otaniemen tilanteesta. Ainuttakaan ylimääräistä uutislähetystä ei kuitenkaan iltapäivään mennessä tullut.

Ennen perjantaita olin keskustellut Olgan kanssa pääosin käytännöllisistä ja tieteellisistä asioista, mutta automatkan aikana keskustelut etenivät varovaisesti myös aina vain henkilökohtaisempiin aiheisiin johtuen mm. ensisijaisesta matkakohteestamme. Kyseessä oli Äänekosken kunnan Parantalan kylässä sijaitseva Olgan vanhempien maatila, jonka kellaritiloihin Olgan isoisä on aikanaan rakentanut bunkkerin, jota Olgan isä on tämän jälkeen pitänyt kunnossa. Olgan perhehistoria on kuitenkin tässä rinnakkaistodellisuudessa erilainen kuin Wareborg-todellisuudessa, ja tästä syystä meidän tuli käydä läpi lukuisia erilaisia vaihtoehtohistoriallisia skenaarioita ennen Äänekoskelle saapumistamme.

Huolellisista valmisteluistamme huolimatta olimme tehneet yhden huomattavan virheen -- olimme nimittäin pakanneet kaikki eväämme säteilynkestävään kuljetuslaatikkoon, josta niitä olisi ollut turhan aikaaviepää ruveta purkamaan kulun päällä. Lisäksi koska Olga on henkilö, jolla verensokeripitoisuus vaikuttaa huomattavissa määrin rationaaliseen ajattelukykyyn, jouduimme pysähtymään matkan varrella jossain ruokakaupassa, josta ostimme tarjouksessa olleita Hälsans Kökin soijanakkeja. Söimme ne kylminä.

Saavuimme maatilalle, mutta havaitsimme, että se on tämän todellisuuden puolella autio. Bunkkeri sentään oli tallella. Kuljetimme ensi töiksemme tavaramme bunkkeriin, kun oli vielä suhteellisen valoisaa. Sähköt oli katkaistu, joten jouduimme portaikossa liikkuessamme käyttämään kypärälamppuja.

Koska meillä oli vielä joitakin tunteja aikaa tavaroidemme siirtämisen jälkeen, ehdimme tutustua tilan esineistöön ja rekonstruoida sen avulla Olgan perhehistorian pääpiirteittäin. Saimme selville, että Olgan isä ja äiti olivat tavanneet tässäkin todellisuudessa ja asuneet tilalla yhdessä muutamia vuosia. Olgan isoveli oli ehtinyt syntyä, mutta Olga itse jäi syntymättä, sillä vanhemmat erosivat vuonna 1985. Eron syynä oli ilmeisesti se, että Olgan isällä oli tässä todellisuudessa huomattavasti voimakkaampi tarve valmistautua ydinsotaan, mikä aiheutti ongelmia avioliitolle. Tämä tosin oli onni meille, sillä bunkkeria oli huollettu varsin hyvin aina vuoteen 1998 asti, jolloin Olgan isä kuoli tapaturmaisesti ilmeisesti omatekoisia räjähteitä kokeillessaan. Bunkkeriin varastoidut elintarvikesäilykkeet olivat menneet vanhaksi vuonna 2001, joten heitimme ne pois saadaksemme tilaa omillemme.

Bunkkerissa oli paristoilla toimiva radio, ja myös paristot näyttivät olevan toimintakuntoiset. Laitoimme radion päälle, jotta kuulisimme uutislähetykset. Radio oli kytketty bunkkerin ulkopuolella sijaitsevaan ulkoantenniin, jota pystyimme pienen askartelun jälkeen käyttämään myös mobiilin dataliikenteen apuantennina. Bunkkerissa oli myös valaistusta varten muutamia kaasuvalaisimia, joista laitoimme yhden päälle säästääksemme kypärälamppujamme.

Meillä oli mukanamme oma geiger-ilmaisin, jonka Olga oli käynyt alkuviikosta hakemassa eräästä TKK:n laboratoriosta Wareborg-todellisuuden puolelta. Teknisesti ottaenhan tämä oli varastamista, mutta katsoimme, että koska ihmiskunnan tulevaisuus saattaa olla meidän käsissämme, oli ilmaisimen varastaminen perusteltua. Lisäksi emme voi enää jäädä kiinni varkaudesta, sillä olemme nyt toisen rinnakkaistodellisuuden puolella.

Noin kello 20:00 aikoihin minua hermostutti paitsi tulossa ollut todellisuuksien rajapinnan kuroutuminen, myös yhdessäolo naispuolisen henkilön kanssa, jonka olin tähän mennessä uudelleenarvioinut peräti HB9.25:ksi. Itseluottamustani parantaakseni kävin pukemassa ylleni stetson-hatun, kolikot ja origamikurjen, jotka olin ottanut mukaani nimenomaan tätä skenaariota silmälläpitäen. Minulla oli mukana myös PUA-kirjallisuutta, josta kertasin samalla pikaisesti ja mahdollisimman huomaamattomasti kaikki naisten kanssa keskusteluun ja kinoeskalaatioon liittyvät säännöt.

Käytin Olgaan monenlaisia openereita, joista muutamien avulla sain aikaiseksi parhaimmillaan yli puolen tunnin mittaisen keskustelun. Keskustelu piti kuitenkin keskeyttää noin kello 21:25, jolloin laitoimme aikataulun mukaisesti kaasunaamarit ja suojakypärät paikoilleen. Kaasunaamari heikentää sekä miehen että naisen viehättävyysastetta useilla kymmenillä prosenttiyksiköillä, eikä myöskään puheesta ota kovin hyvin selvää kaasunaamarin läpi. Jatkoin kuitenkin kinoeskalaatiolla, sillä Olga tuntui kaipaavan läheisyyttäni ja antoi kinoeskalaatiolleni varsin positiivisia vastesignaaleja.

Seurasimme välillä geigermittarin lukemaa, ja havaitsimme siinä lievää nousua kello 21:30 jälkeen. Hieman ennen kello 21:43 havaitsimme molemmat jonkinlaisen välähdyksen, joka korostui erityisesti kaikissa metalliesineissä kuten säilykepurkeissa ja ylläni olevissa kolikoissa ja origamikurjessa. Geigermittari havaitsi ilmeisestikin gammasäteilyryöpsäyksestä johtuneen huomattavan piikin, minkä jälkeen lukema rupesi taas laskemaan. Se pysyi kuitenkin kaiken aikaa suojarajan alapuolella. Odotimme muutamia minuutteja, ja kun mitään ei tuntunut tapahtuneen meille, päätin jatkaa hyvällä mallilla ollutta kinoeskalaatiotani vähentämällä vaatteita sekä itseltäni että Olgalta. Pidimme kuitenkin kaasunaamarit edelleen päällä. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että minulla olisi mahdollisuus päästä Olgan kanssa full closeen.

PUA-termistöä tuntemattomille: joo, kyllä me rakastelimmme, ja se oli minun ns. eka kertani. Mutta samaan hengenvetoon on kyllä painotettava pari asiaa: 1) Tämä "eka kerta" ei todellakaan ole olennaisinta koko tässä viikonlopussa. 2) Tuo nainen on minulle enemmänkin kuin "Wareborgin eka hoito". Okei?

Vaginaaliyhdynnän jälkeen poistin normaalin kondomini paikoiltaan, ja noudin tarpeistostani Condomi-makukortsupaketin, sillä halusin antaa Olgalle ns. "moloa poskeen". Arpa ratkaisi tämänkertaiseksi mauksi mansikan. Olga innostui tästä ja otti kaasunaamarinsa pois. Hän otti suuhunsa "reikäpäisen ruhtinaani", tuon "kaljupäisen kostajan" niin, että jonkin ajan päästä laukesin. Tarinan opetus: Jos mies pitää makukortsuja mukana, niin hänen kohdalleen osunut kiinnostavan sukupuolen edustaja suostunee tollaiseen paremmin.

Seksuaalisen kanssakäymisemme päätyttyä puimme vaatteet uudelleen yllemme, mutta jätimme kaasunaamarit toistaiseksi pois, sillä Olga halusi jostain syystä nähdä minun kasvoni. Kävin tekemässä Facebook-tilapäivityksen ja blogikommentin, joissa totesin meidän molempien olevan edelleen elossa, ja että mikäli säteilyarvot näyttäisivät nyt pysyvän entisellään, voisimme noin puolen tunnin varoajan jälkeen nousta maan pinnalle mittaamaan siellä vallitsevat arvot. Tämän jälkeen me sitten pussailimme, halimme ja lääpimme, ja Olga teki minulle myös muutaman fritsun.

Monien mielestä fritsut ovat varmaan "ihan teinixiä touhua", mutta sanokaa mitä sanotte, mutta se tuntuu aika jännältä, kun niitä fritsuja minulle tehdään. On se toki myös jonkinlainen muisto juuri koetuista ihanista hetkistä. Mutta ei minulle ole kovin tärkeää päästä tollaisilla viestittämään muille, että "Hei katsokaa! Minulla on ollut jotain säpinää kiinnostavan sukupuolen edustajien kanssa!".

Varoajan jälkeen laitoimme kaasunaamarit päälle ja nousimme maan pinnalle geigermittarin kanssa. Säteilyarvot näyttivät silloin melko alhaisilta, emmekä havainneet myöskään todellisuudessa minkäänlaisia uusia muutoksia, joskin pimeys jossain määrin haittasi kokonaisarvion tekemistä. Olgan auto ei näyttänyt anomaalisuudestaan huolimatta kärsineen vaurioita. Päätimme kuitenkin viettää yömme bunkkerissa, sillä yön aikana saattaisi alueelle tulla tuulen mukana radioaktiivisia laskeumia. Tätä varten kannoimme bunkkeriin muutamia ullakolta löytämiämme patjoja. Varsinaisia petivaatteita emme löytäneet, mutta onneksi meillä oli makuupussit mukanamme.

Ennen nukkumaanmenoa Olga näytti minulle erääseen TKK:n kurssiin liittyvää tutkimusraporttiaan. Ensin luin alusta muutaman kaavan. Sitten pyysin häntä näyttämään minulle omasta mielestään parhaat kaavat. Jotkut niistä tajusin jotakuinkin täysin ja liikutuin niistä niin, että olin enemmän tai vähemmän itku kurkussa. Ja sitten kun hän näytti omasta mielestään parhaan kaavan, niin sen kohdalla me kumpikin nyyhkimme. Tämän jälkeen Olga laati täytekynällä konseptipaperille pienen yhtälön, jossa hän kvanttimekaanisen aaltofunktion keinoin kuvaili, millaisena hän minut näkee. Ja vähän taas "hommailtiin". Joskus aamuviiden aikoihin menimme "nukq".

Herätin Olgan suudelmin ja hyväilyin. Katsoimme, että terveydelle vaarallisen radioaktiivisen laskeuman riski on meille enää minimaalinen, ja että voimme nyt nousta lopullisesti ylös bunkkerista. Pääkaupunkiseudulle palaamisessa olisi kuitenkin vielä jonkinlainen riski johtuen sekä säteilystä että supersäietason todellisuusanomaaleista, joten päätimme pysyä Äänekoskella varmuuden vuoksi vielä muutaman päivän ajan. Meillä oli mukanamme riittävästi elintarvikkeita, joita pystyimme myös lämmittämään leivinuunin avulla.

Palasimme lopulta Vantaalle tänään tiistai-iltana. Pidämme vielä toistaiseksi entisen koulutoverini asunnolla, mutta siirrämme "tukikohtamme" luultavasti lähiaikoina Mikon tai Tuukan asunnolle, jotta riskimme joutua hullujenhuoneelle minimoituisi. Lisäksi Olgaa on häirinnyt koulutoverini häneen kohdistama AFC-tasoinen lääppiminen, joka on Olgan mukaan lähinnä säälittävää amatööriräpellystä verrattuna tieteellisellä perusteellisuudella toimiviksi osoitettuihin mestariluokan PUA-tekniikoihin, joita itse käytän.

4 comments:

  1. Poikani, olen sinusta ylpeä.

    ReplyDelete
  2. Pics or it didn't happen!

    ReplyDelete
  3. Upeaa tekstiä, kansa vaatii lisää!

    ReplyDelete