2010-12-28

Viestejä tuonpuoleisesta.

Saavutimme joulun aikaan ennennäkemättömän tieteellisen läpimurron, kun tutkimustiimimme sai muodostettua kaksisuuntaisen viestiyhteyden kahden rinnakkaistodellisuuden välille. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tämän todellisuuden ja Wareborg-todellisuuden välillä on saatu vaihdettua viestejä sen jälkeen, kun todellisuuksienvälinen rajapinta kuroutui olemattomiin 19. päivänä marraskuuta.

Viestintä perustuu spin-polariteetiltaan invertoituihin radiopurkauksiin, jotka pystytään havaitsemaan omassa todellisuudessamme polarisoivista kalvoista rakennetun tetraedrin keskelle sijoitetun radiovastaanottimen avulla. Aika-avaruusjatkumon fluktuaatioista johtuen viestintä on tähän mennessä ollut hyvin hidasta, virhealtista ja katkonaista, ja jouduimme tekemään jouluna paljon työtä, jotta saisimme mahdollisimman paljon ymmärrettävää tietoa siirrettyä todellisuuksiemme välillä.

Koska molempien todellisuuksien asukkaille on tärkeää tietää, mitä toisen todellisuuden puolella on tapahtunut, esitän seuraavassa kronologisen yhteenvedon Wareborg-todellisuuden tapahtumista viimeisen kuukauden ajalta. Tämä yhteenveto on koottu lukemattomien katkonaisten viestipätkien pohjalta  ja saattaa tästä johtuen sisältää joitakin väärinymmärryksistä johtuvia asiavirheitä. Olemme kuitenkin tehneet kaikkemme kertomuksen oikeellisuuden varmistamiseksi.

Perjantain 19.11.2010 alkuiltana useat henkilöt havaitsivat Teknillisen Korkeakoulun ympäristössä merkillistä hehkua. Valtaosa havaitsijoista tulkitsi sen vielä tällöin pilvien heijastamaksi valoksi, mutta muutama ihaili sitä sen verran että otti siitä valokuvan.

Noin kello 18:00 aikaan kolmen diplomi-insinööriopiskelijan seurue, etunimiltään Jere, Toni ja Niina, oli TKK:n pysäköintialueella nauttimassa lysergihapon dietyyliamidia. Jere ja Niina havaitsivat todellisuuksienvälisen rajapinnan olemassaolon mutta luulivat sitä päihteensä aiheuttamaksi hallusinaatioksi. Toni ei havainnut rajapintaa mutta oli "hengessä mukana". Yhdessä seurue eteni aina vain lähemmäksi kuroutumispistettä. Niina havaitsi rajapinnan kaikkein voimakkaimmin, ja seurue oli alun perin etsiytynytkin sen läheisyyteen nimenomaan hänen aloitteestaan. Rajapinnan erittämästä lämpösäteilystä johtuen Niina oli joutunut riisumaan suurimman osan vaatetuksestaan, minkä ansiosta seurueeseen liittyi seuraavan tunnin aikana kymmenkunta opiskelijaa lisää.

Noin kello 19:00 Niina totesi ettei hän enää näe silmillään mitään muuta kuin "värikästä lumisadetta". Rajapinnan erittämä ultraviolettisäteily oli ilmeisesti tällöin tuhonnut hänen näköaistinsa täysin. Seuraavan puolen tunnin kuluessa Niina menetti liikkumiskykynsä, minkä seurauksena hän sai seksiä useilta läsnäolijoilta. Vasta siinä vaiheessa, kun Niina ei enää hengittänyt, paikalle kutsuttiin ambulanssi. Mitään ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä, sillä Niinan hermosto oli peruuttamattomasti tuhoutunut.

Lauantaina 20.11.2010 molempien iltapävälehtien pääuutisaiheena olivat "insinööriopiskelijoiden kohtalokkaat huumeorgiat". Molemmat lehdet julkaisivat myös Jeren lausunnon, jossa hän mainitsi "valtavan pallomaisen valoilmiön", jonka perässä seurue oli "muka" kulkenut. Välittömästi uutisen julkaisun jälkeen alkoivat lehtien nettikeskustelupalstat täyttyä kommenteista, joissa useat henkilöt totesivat nähneensä valoilmiön itsekin vaikka eivät olleet nauttineet minkäänlaista psykoaktiivista ainetta. Linkki tässä blogissa 18.11. julkaistuun varoitukseen levisi voimakkaasti netissä kuten myös linkit useisiin ilmiöstä otettuihin valokuviin.

Seuraavien päivien aikana media unohti "huume- ja seksiskandaalin" lähes täysin keskittyessään analysoimaan blogitekstejäni ja haastattelemaan mm. valoilmiön silminnäkijöitä, äitiäni, Olgan vanhempia, fyysikoita ja Piraattipuolueen jäseniä. Minut ja Olga etsintäkuulutettiin. Otaniemen K-Extra jouduttiin sulkemaan, sillä rajapinta oli tuhonnut mm. myymälän kylmälaitteet ja kassakoneet korjauskelvottomiksi.

Vaikka ensimmäiset fyysikoilta saadut lausunnot aiheesta olivatkin hyvin skeptisiä, sävy muuttui seuraavan viikon kuluessa täysin, kun Otaniemen alueelta saatiin vakuuttavia mittaustuloksia. Kuumuuden ja ionisoivan säteilyn aiheuttamia vaurioita havaittiin etenkin TKK:n arkkitehtuurin laitoksen aulassa, K-Extrassa ja eräässä TKK:n parkkipaikalle pysäköidyssä autossa. Arkkitehtuurin laitoksella havaittiin myös erikoisia radioaktiivisia isotooppeja ja annihilaatioilmiöiden tuottamia jälkiä, ja koko laitos julistettiinkin tämän jälkeen karanteeniin. Ainoastaan tutkijoilla oli erityislupa oleskella siellä.

Keskiviikkona 24.11.2010 yli kaksi kolmasosaa piraattipuoluelaisista allekirjoitti julkilausuman, jossa he kannattavat rinnakkaistodellisuustutkimuksen lisäämistä ja transdimensionaalisten henkilöiden oikeuksien turvaamista. Lisäksi koska piraattipuoluelaiset olivat seuranneet blogiani aktiivisemmin ja kykenivät usein koulutuksensa ja älykkyysosamääränsä ansiosta myös ymmärtämään siinä kuvaamani ilmiöt, sai Wareborg-todellisuuden Piraattipuolue huomattavan paljon medianäkyvyyttä.  

Koko kansan maailmankuva muuttui ennen marraskuun loppua täysin. Vaikka useille rinnakkaistodellisuudet olivatkin vielä varsin mystinen käsite, tavallisia ihmisiä kuitenkin kosketti "katoamiseni todellisuuksien loukkuun" ja etenkin äitini ja Olgan vanhempien meitä kohtaan tuntema ikävä. Myös Piraattipuolueen kannatus kasvoi moninkertaiseksi johtuen kansan suuresta myötätunnosta kohtaloamme kohtaan.

Perjantaina 26.11.2010 alkoi Otaniemessä "ensimmäinen transdimensionaalinen konferenssi", johon osallistuivat lyhyellä varoitusajalla mm. lukuisat maailman huippuluokan kvanttifyysikot ja kosmologit, nimekkäimpinä multiversumiteorioiden kannattajat David Deutsch ja Max Tegmark. Myös valtava määrä tiedotusvälineiden edustajia oli saapunut paikalle kaikkialta maailmasta. Kyseisen viikonlopun aikana tapahtui myös suuri Wikileaks-julkistus, mutta se jäi lähes täydelliseen uutispimentoon ihmisten keskittyessä Suomen rinnakkaistodellisuustutkimuksiin.

Erityisen paljon näkyvyyttä saivat Mikko ja Tuukka, jotka olivat avustaneet minua rinnakkaistodellisuustutkimuksissa, ja joiden kanssa olin myös sopinut ennen pakomatkaani siitä, että pyrkisimme muodostamaan todellisuuksienvälisen viestiyhteyden. Koska emme tunteneet ilmiön kvanttikosmologista luonnetta kovinkaan hyvin, oli sopimuksemme tässä vaiheessa hyvin täynnä ehtolausekkeita ja vaihtoehtoisia skenaarioita. Konferenssissa päätettiin kuitenkin yksimielisesti ryhtyä rakentamaan lukuisia erilaisia kvanttimultiversaalisia radiolähettimiä ja -vastaanottimia.

Useiden rinnakkaisten laitteiden rakentaminen oli perusteltua siksi, että konferenssin osanottajilla oli huomattavasti toisistaan poikkeavat teoriat multiversumin rakenteesta, ja eri teoriat vaativat luonnollisestikin hyvin erilaisia teknisiä ratkaisuja. Sitäpaitsi halukkaista laitteiden rakentajista ei ollut pulaa, ja mm. monet maailman johtavista teknologiayrityksistä olivat jo lähettäneet Otaniemeen omat tiiminsä.

Tiistaina 30.11.2010 käynnistyi ensimmäinen lähetinehdokas ja torstaina 2.12.2010 kaksi seuraavaa. Yksi näistä kolmesta lähettimestä sai välitettyä signaalin onnistuneesti todellisuuksien rajan yli, sillä oman tutkimustiimini Mikko ja Tuukka saivat vastaanotettua ensimmäisen transdimensionaalisen signaalin onnistuneesti juurikin kyseisenä torstaina. Seuraavan viikon ajan parantelimme vastaanotintamme ja häkkäsimme mm. Linux-pohjaisen WLAN-reitittimemme kerneliä siten, että pystyisimme rekisteröimään signaaleja sillä. Tämän jälkeen yritimme vastata viestiin, mutta viestejämme ei pystytty vastaanottamaan Wareborg-todellisuudessa ennen kuin saimme liitettyä lähettimeemme ns. kvanttiväridynaamisen vahvistimen. 

Joulun lähestyessä Wareborg-todellisuuden median mielenkiinto rinnakkaistodellisuustutkimusta kohtaan hiipui. Wikileaks julkaisi perjantaina 10.12.2010 joukon dokumentteja, joissa on viittauksia mm. USA:n hallituksen avaruusolentojen kanssa tekemiin sopimuksiin, ja tiedotusvälineiden mielenkiinto siirtyi tällöin niihin. Muutamat radioprojektiin osallistuneet tiimit luopuivat koko hankkeesta julistaen, että todellisuuksienvälinen viestintä on fysikaalinen (joidenkin mukaan peräti kosmologinen) mahdottomuus. Useimmat vakuuttivat kuitenkin jatkavansa vielä ainakin jouluun asti, jotkut jopa joulun yli uuteenvuoteen asti.

Jouluaatonaattona 23.12.2010 tutkimusryhmien usko kuitenkin palasi, kun CERNin ryhmä sai iltapäivällä vastaanotettua lähettämämme viestin "Tomi elää ja voi hyvin". Viesti levisi välittömästi koko maailman uutisiin. Kaksisuuntainen todellisuuksienvälinen viestintä alkoi tästä, ja jokainen uusi Wareborg-todellisuuteen lähettämämme viesti sai alkuvaiheessa aikaan oman uutissähkeensä. Monet ihmiset unohtivat jouluvalmistelunsa täysin ja käyttivät koko joulun seuratakseen toisen todellisuuden puolelta tihkuvia katkonaisia viestinpätkiä.

Jouluaattona 24.12.2010 äitini lähetti minulle Wareborg-todellisuudesta viestin, jossa hän totesi, että elossa olemisestani kuuleminen on paras joululahja, jonka hän on koskaan saanut. Tämä viesti sai minut sellaiseen emotionaaliseen epätasapainoon, etten voinut koko päivänä osallistua viestintään. Viestintä kuitenkin jatkui entiseen tahtiin joulupäivän puolella.

Minusta on merkillistä kuulla, kuinka Wareborg-todellisuudessa koko maailma tietää kohtalostani ja puoltaa minua, mutta tämän todellisuuden puolella kukaan ei usko meitä. Tästä rinnakkaistodellisuuksien välisestä ratkaisevasta erosta on lopulta syyttäminen vain yhtä Niina Berglund -nimistä anomaalista henkilöä, joka altisti itsensä voimakkaalle ionisoivalle säteilylle ja aikaansai kuolemansa kautta valtavan mediailmiön, joka mahdollisti viestilinkin rakentamisen todellisuuksiemme välille.

Suurin teknologiseen singulariteettiin liittymätön unelmani on, että voisin vielä joskus palata syntymätodellisuuteeni. Se ei kuitenkaan mahdollistu ilman todellisuuksienvälistä tieteellis-teknologista yhteistyötä, joka ei puolestaan onnistu ilman kaksisuuntaista viestiyhteyttä, jota ei olisi ilman ensimmäistä transdimensionaalista sankarimarttyyriä, Niina Berglundia.

Kiitos uhrauksestasi, Niina.

Tomi Kyuu Wareborg
Mikko Granberg
Tuukka Granberg

PS. Olga, jos olet vielä elossa ja luet tätä, ota meihin yhteyttä!

10 comments:

  1. miksei muka uskottaisi :)

    ReplyDelete
  2. Mukavaa Tomi, että omasta ehdokkuudestasi huolimatta jaksat kompata piraatteja sekä myöskin antaa mainostilaa perussuomalaisille!

    ReplyDelete
  3. Onko Wareborg todellisuudessa vaadittu maanpetostuomioita tekijänoikeusjärjestöille laittomasta yhteistyöstä?
    http://trustbus.weebly.com/1/post/2010/12/tornin-herraklubi.html

    ReplyDelete
  4. Tomi, mitä Olgalle kuuluu nykyään? Oletteko olleet missään yhteyksissä? Olen itsekin havainnut, että yhteyden pitäminen exiin on useimmiten suorastaan vahingollista, mutta ehkä teillä voisi olla vielä mahdollisuuksia jatkaa yhdessä.

    ReplyDelete
  5. Elämme siis mielenkiintoisia aikoja. Ei voi kuin henkeä haukkoa. Itse olin tapahtuma-aikaan lähes 300 kilometriä pohjoisemmassa ja täällä ei dimensiomittari värähtänytkään. Harmittaa, näes lähes samaan aikaan tuon K-Extrassa ja parkkipaikalla havaitun pallomaisen valoilmiön kanssa raportoitiin kaakon suunnalla vastaavista ilmiöistä runsain mitoin.
    Niistä saatiin myös hyvää valokuva- ja videomateriaalia.
    Tässä esimerkki: http://youtu.be/V65gDLuKMY8
    Asiasta raportoi laajasti Putinin pää-äänenkannattaja Pravda täällä:
    http://bit.ly/e8RU8x

    ReplyDelete
  6. Steve Pavlina on personal development -guru joka kertoo käyneensä useilla astraalitasoilla. Ehkä voit löytää neuvoja todellisuuksienväliseen matkailuun hänen blogistaan: http://www.stevepavlina.com/blog/

    Kannattaa katsoa myös What The Bleep Do We Know ja The Secret -elokuvat, ja lukea kvanttiguru Deepak Chopran kirjoja, ne auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi paremmin. Itselleni olivat mieltä avartavia kokemuksia.

    ReplyDelete
  7. Hyvä veli Wareborg
    En tunne Niinaa, mutta yhtäkaikki hänen kohtalonsa järkyttää minua. Kirjoitan tätä surullisen tietoisena siitä, että kyvyttömyyteni kiihdyttää rakentamani E. Rauscherin 8-ulottuvuuksisen representoijan prototyypin suorituskykytestejä on nyt siis ehtinyt tuottaa viattoman uhrin, joka olisi helposti voitu välttää, jos olisin tehnyt ylitöitä. Nyt yllä kuvaamasi tapahtumasarjan jo tapahduttua, olen koittanut jälkikäteisesti hyödyntää vielä pahasti keskeneräisen kvantti-hologrammi-representoijan myös menneisyyteen päin suuntautuvaa lomittumiskykyä, mutta turhaan. Representoijan menneisyyden päällekkäisyyksistä tuottamat hologrammikuvat ovat kasvoiltaan vääristyneitä ja muistuttavat lähinnä Edward Munchin Huuto maalauksen ilmaisukieltä enkä siis voi olla varma onko kyseessä N.B. Tämä luultavasti johtuu siitä, että ensisijaisena tavoitteenani on ollut tuottaa 8-ulottuvuuksisessa todellisuudessa nykyhetken ja aina seuraavan viikon lauantain lottoarvonnan aika-tila jatkumon non-lokaaleja päällekkäisyyksiä sisältäviä kvantti-hologrammeja. (Tarvitsen näet rahaa tuotekehittelyn jatkamiseen.)Lisäksi tämän hetkinen prototyyppi perustuu teknologiaan, jonka täysimittainen kokeilu tuottaa koehenkilölle aina valtavan päänsäryn. (Käytän Bierman&Scholten kokeiden pohjalta johdettua teoriaa, jonka mukaan ihmisaivot ovat valmis 8-ulotteinen hologrammistinen kvanttitietokone, käytän käyttöliittymänä EmotivEpoc headsettiä http://www.emotiv.com/ ja signaalinkäsittelyssä Karma-Labin tuotteita http://www.karma-lab.com/main.html) Kokeiden tuloksena aivoni tehokkaasta jääpusseilla toteutetusta jäähdyttämisestä huolimatta kuumenevat yli 40 asteisiksi jo puolen tunnin käytön jälkeen.
    Jäähdytin juuri päätäni hangessa eilisen uudenvuoden juhlan jälkeisen päänsäryn haihduttamiseksi. Jatkan nyt yrityksiä yhteyden saavuttamiseksi ja raportoin heti kun tuloksia alkaa tulla.
    Koita kestää!

    ReplyDelete
  8. Onneksi amerikkalaiset tukevat kvanttitietokoneiden tekoa eli apua on jo matkalla.
    http://riknik.weebly.com/1/post/2010/12/quantum-computers-getting-serious.html

    ReplyDelete
  9. Eiköhän tämä ole tullut nyt selväksi. Niina kuoli huumeisiin, tai mahdollisesti siihen, että hänen alastomuutensa paikalle hälyttämät teekkarit (kaikki naisia halveksuvia pornoaddikteja ja patoutuneita runkkareita) joukkoraiskasivat hänet hengiltä.

    ReplyDelete
  10. re: Anonyymi 16.51
    itse lähtisin kuitenkin edelleen teleportaatioteoriasta. Tomille tiedoksi, että uutinen siitä, että Google Chrome kykenee jo viiden vuohen sijasta 3*10^6 vuohen teleportaatioon, kuten tässä issuessa 31482 (Issue 31482: Huge amount of goats teleported) kerrotaan täällä http://code.google.com/p/chromium/issues/detail?id=31482 ei ole pysäyttänyt aika-akseli-suuntaan (ja siis ensi lauantain läpimurtokokeeseen tähtäävää) lomittumisprojektiani. Päin vastoin Australiassa Jayn ja Timothyn (University of Queensland) kehittämien laskentamallien mukaan onnistuminen on nyt lähempänä kuin eilen. kts. tästä: http://www.technologyreview.com/blog/arxiv/26270/?p1=A5

    ReplyDelete