2010-12-08

Vihaan naisia irrationaalisesti.

Tänään, 8.12.2010, se sitten tapahtui.

Olga pakkasi tavaransa ja lähti pois.

Olga sanoi lähtiessään, ettei hän koskaan enää halua nähdä minua, koska olen hänen mielestään mm. hullu, todellisuuspakoinen ja empatiakyvytön pervo, jolla on täysin irrationaalisia ja epätieteellisiä uskomuksia niin todellisuudesta kuin naisistakin. Viimeiset neljä Olgan sanomaa sanaa ennen oven kiinni paiskautumista olivat "Mene vittu hoitoon saatana."

Haluaisin kirjoittaa asiasta enemmän, mutta se on vaikeaa johtuen emotionaalisista häiriötekijöistä, jotka häiritsevät rationaalista ajatteluani. Totean vain, että Olga oli toistellut jo useamman päivän ajan "kyllästyneensä tähän rinnakkaistodellisuusleikkiin" ja todennut, että hän oli alusta asti muka vain leikkinyt mukana "for lulz" ja saadakseen elämäänsä vähän seikkailua. En voi käsittää, kuinka Olga nyt kaiken keräämämme todistusaineiston ja jännittävien tutkimustemme jälkeen heittäytyi tuollaiseksi denialistiluddiitiksi. Yritimme puhua Olgalle järkeä, ja Mikko toi esille oman epäilyksensä, että kyseessä olisi mielenterveyden häiriö, joka tunnetaan pitkäaikaisten Antarktis-tutkijoiden keskuudessa nimellä "toast". Olga ei osannut suhtautua tähän hypoteesiin rationaalisesti, mikä vahvisti epäilystämme "toast"-ilmiöstä.

"Toast"-hypoteesi on perusteltavissa, sillä viime päivät tosiaankin ovat olleet haasteellisia meille kaikille. Lähes koko valveillaoloaikamme on nimittäin kulunut WLAN-reitittimen säätämiseen. Mikko ja Tuukka havaitsivat noin viikko sitten asuintilassamme korkeataajuisia radiosignaaleja, joiden analysoimista varten asensimme reitittimeen häkätyn kernelin ja erityisen sniffer-daemonin. Koska signaalit ovat havaittavissa vain silloin, kun radioantenni on sijoitettu polarisoivasta materiaalista rakennetun tetraedrin sisään, olemme päätyneet siihen johtopäätökseen, että ne ovat todennäköisesti peräisin Wareborg-todellisuuden puolelta! Tästä syystä en ole malttanut olla edes seksuaalisessa kanssakäymisessä Olgan kanssa moneen päivään.

Niin jännittävää kuin tutkimus onkin ollut, en ole pystynyt keskittymään siihen enää Olgan poistumisen jälkeen. Vaikka yrittäisin pitää mielessäni pelkästään tutkimukseen liittyviä asioita, nämä asiat korvautuvat aina ennen pitkää Olgaan liittyvillä ajatuksilla, joilla on hyvin voimakas emotionaalinen lataus, ja joilla ei näyttäisi olevan minkäänlaista loogista perustetta. Miksi naiset ovat kieroja pettureita? Mikä saa rationaalisen ihmisen ajautumaan irrationalismiin? Mistä nämä kaikki vihan ja pettymyksen tunteet oikein tulevat? Miksi ne kohdistuvat koko naissukupuoleen eivätkä pelkästään Olgaan? Missä Olga edes on tällä hetkellä, ja pystynkö auttamaan häntä?

Istun keittiössä ja vuodatan kyyneliä, joiden tulolle en voi mitään. Mikko ja Tuukka tulevat vuorotellen paikalle noin varttitunnin välein ja raportoivat minulle uusista saavutuksistaan, joita en jaksa edes kuunnella, vaikka niiden pitäisi olla hyvin jännittäviä ja kiehtovia. En ymmärrä tilaani lainkaan. Edes kirkasvalokuulokkeet eivät auta tilaani. Miksi tyhjänpäiväiset ihmissuhdeasiat kiinnostavat minua nyt muka enemmän kuin valtava tieteellinen läpimurto, jonka saatamme lähipäivinä saavuttaa?

Toivottavasti tämä rationaalisen toimintakapasiteettini vaje ei jää pysyväksi vammaksi.

8 comments:

  1. Aikamoinen novellitarina :)

    ReplyDelete
  2. Irrationaaliset ajatuksesi johtuvat varmasti siitä ettet ole uudelleenohjelmoinut kehosi aineenvaihduntaa ja muita mekanismeja tarpeeksi aggressiivisesti nootropiineja ja muita aineita käyttämällä. Kurzweilhan ottaa sata pilleriä päivässä ja tämä auttaa häntä näkemään edessämme väistämättä olevan Singulariteetin.

    ReplyDelete
  3. Nuorten naisten fasistinen pahuus iski jälleen!

    ReplyDelete
  4. Voimia!

    http://riknik.weebly.com/1/post/2010/12/anonymous-and-borg.html

    ReplyDelete
  5. Voimahali!

    ReplyDelete
  6. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  7. Haluan lukea lisää hauskoja kirjoituksiasi.

    ReplyDelete
  8. Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi."

    Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

    lyyxem.freehostia.com/teljo.htm


    "Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia."

    "Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan."

    - Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

    lyyxem.freehostia.com/1930.htm


    Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti "Huusis"-lehti. Linkissä Tuulispään pilapiirros.


    Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908

    Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkoitti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

    kemts.freehostia.com/1900-alku.htm

    ReplyDelete