2011-03-27

Kaltaisiani ehdokkaita muissa vaalipiireissä.

Monet ovat ilmaisseet halunsa äänestää minua tulevissa vaaleissa mutta eivät pysty siihen vaalipiirijaon takia. Tästä syystä olen etsinyt kustakin vaalipiiristä oman "Wareborgin", eli sen ehdokkaan, joka muistuttaa minua kaikkein eniten poliittisilta ja maailmankatsomuksellisilta näkemyksiltään.

Kaikki listaamani henkilöt ovat korkeaälyisiä rationalisteja ja tästä johtuen mm. ydinvoiman, loputtoman talouskasvun, teknologisen kehityksen ja yksilönvapauksien kannattajia, piraatteja ja ateisteja, joten näitä itsestäänselvyyksiä ei ole erikseen mainittu.

En ole vielä onnistunut löytämään kaikista vaalipiireistä omaa Wareborgia. Olen avoin ehdotuksille! Valinnat eivät myöskään ole vielä lukkoon lyötyjä, alkaahan ennakkoäänestys vasta viikon päästä. Mikäli joku lukijoista siis tietää paremman Wareborg-korvaajan jostakin vaalipiiristä, niin pyydän kirjoittamaan aiheesta kommentin perusteluineen seuraavan viikon sisällä.

Helsingin Wareborg: Mikko Rauhala (piraattipuolue, s. 1977): singularitaarinen transhumanisti, Linux-advokaatti, seksityön vapauttaja, vegaani, kaikkien huumeiden laillistaja, irccaaja.

Uudenmaan Wareborg: Tomi Kyuu Wareborg (sitoutumaton, s. 1988): singularitaarinen transhumanisti, libertaristi, anarkokapitalisti, maskulisti, superfoodien kannattaja, seksityön vapauttaja, PUA-kannattaja, Linux-advokaatti, transdimensionaalinen orpo, irccaaja.

Varsinais-Suomen Wareborg: Samuli Pahalahti (piraattipuolue, s. 1983): transhumanisti, libertaristi, anarkokapitalisti, superfoodien kannattaja, hopeasijoittaja, ilmastokriitikko, kaikkien huumeiden laillistaja, irccaaja.

Pirkanmaan Wareborg: Panu Horsmalahti (piraattipuolue, s. 1988): singularitaarinen transhumanisti, maskulisti, seksityön vapauttaja, PUA-kannattaja, Linux-advokaatti, tuore vegaani, ilmastokriitikko, kaikkien huumeiden laillistaja, irccaaja.

Satakunnan Wareborg: koska kokoomukseen kuuluva piraattihenkinen libertaristi Markus Jansson ei ole ehdokkaana, jätetään Satakunnan Wareborg nimeämättä.

Vaasan Wareborg: Olli Kopakkala (piraattipuolue, s. 1988): kapitalisti, maskulisti, pokerinpelaaja, tuleva pornoyrittäjä.

Keski-Suomen Wareborg: Jyri Hämäläinen (piraattipuolue, s. 1988): libertaristi, irccaaja, valtioiden lakkauttamisen ja perustulon kannattaja.

Oulun Wareborg: Henri Heikkinen (kokoomus, s. 1984): kapitalisti, maahanmuuttokriitikko, antifeministi, egoisti, irccaaja.

10 comments:

  1. Jansson fani no.128/03/2011, 14:13

    Olisin ehdottanut satakunnan vaalipiirin Wareborgiksi Markus Janssonia. Hän on skeptikko, ateisti, ilmastokriitikko, libertaari, tietoturva asiantuntija, alkeellisen luomuruuan vastustaja, maahanmuuttokriitikko, salaliittoteoreetikko sekä mestarillinen argumentoija.

    Suureksi murheekseni hän ei olekaan ehdolla vaaleissa :(

    ReplyDelete
  2. Kiitos listasta! Tietääpähän keiden rattaisiin kannattaa eniten heittää kapuloita. ;)

    ReplyDelete
  3. Harmi ettei täältä Uudenmaan vaalipiiristä ilmeisestikään löydy transhumanistiehdokasta (koska sinä et ole oikea henkilö)...

    ReplyDelete
  4. Eiköhän Hämeen Wareborg löydy piraattien ehdokaslistalta ihan kärjestä.

    ReplyDelete
  5. Uudeltamaalta löytyy Piraattien listoilta myös mm. Taivas Gogoljuk, joka on kuulemma kokenut jonkinlaisen henkiinheräämisen tai abjuktion. Timo K. varmaan tuntee tämän henkilön tarkemminkin, odotan innolla mitä paljastuksia on hänestä kertoa.

    ReplyDelete
  6. Julkaisen myöhemmin listan transdimensionaalisista vaaliehdokkaista. Uudenmaan vaalipiirissä transdimensionaalisia ovat mm. mainittu Taivas Gogoljuk sekä Jouko Piho.

    ReplyDelete
  7. Mikäli joku taas haluaa äänestää piraattipuolueeseen kuuluvaa transhumanistia Uudellamaalla, niin varteenotettavia ehdokkaita ovat Janne Paalijärvi ja Sampo Syreeni. En tosin tiedä kummankaan kantaa singulariteetin suhteen.

    ReplyDelete
  8. Vaikka Syreeni onkin myös libertaristi, voisin nimetä Uudenmaan vaihtoehtoiseksi Wareborgiksi mieluummin Taivas Gogoljukin, joka on itseni lisäksi ensimmäinen vastaani tullut piraattipuolueen ehdokas, joka mainitsee vaaliteemoissaan transhumanismin http://taivaanvaltakunta.blogspot.com/ . Lisäksi minua miellyttävät Gogoljukin transdimensionaaliset kokemukset ja eksopolitiikka vaaliteemana. Ne taas, jotka haluavat antaa äänensä ei-neurotyypilliselle henkilölle Uudellamaalla, voivat äänestää ADHD-asperger Jyri Hovilaa http://www.jyrihovila.fi/cms/ .

    ReplyDelete
  9. Varjovaalit.fi-palvelun mukaan vain kolme listaamistani wareborgeista on pääsemässä läpi, nimittäin Horsmalahti, Kopakkala ja Heikkinen. Toivoisin siis enemmän aktiivisuutta Pahalahden, Rauhalan, Hämäläisen ja itseni kannattajilta. Ks. http://www.varjovaalit.fi/tulokset.htm

    ReplyDelete