2010-10-27

Ehdotukseni seksuaalisen tasa-arvon edistämiseksi.

Omilla aivoillaan ajattelevat suomalaiset ovat varmasti jo huomanneet ajat sitten, että Suomessa on miesten ja naisten välinen tasa-arvo toteutunut äärimmäisen huonosti. Vallankahvassa on joukko miesvihamielisiä feministejä ja kukkahattutätejä, jotka suosivat naissukupuolta kaikissa mahdollisissa asioissa miesten kustannuksella. Puoluetoverini Panu Horsmalahti on ansiokkaasti kirjoittanut näistä epäkohdista lukuisissa kirjoituksissaan Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla, joten en rupea niitä tässä enää toistelemaan.

Aion kuitenkin tässä kirjoituksessani esittää oman näkökulmani ns. Alemman Tason Miesten (ATM) ongelmiin. Ns. parisuhteiden markkina-arvoteorian mukaan ATM:t ovat miehiä, joiden markkina-arvo on alhainen, ja heillä on näin ollen merkittäviä vaikeuksia löytää seksuaalikumppania. Maslow'n tarvehierarkian mukaan seksi on ihmisen fysiologinen perustarve, samassa ryhmässä mm. veden, ravinnon ja hengittämisen kanssa, ja näin ollen mikäli ihminen ei pysty toteuttamaan seksuaalisia tarpeitaan, ei myöskään korkeampien tarpeiden tyydyttäminen toteudu. Tämä taas tarkoittaa sivilisaatiollemme huomattavaa hukkaan heitettyjen resurssien määrää, mikä taas jarruttaa esimerkiksi kulttuurin ja teknologian kehitystä.

Teknologian kehitys johtaa kuitenkin nopeudestaan riippumatta väistämättä ennen pitkää siihen, että markkinoille ilmaantuu seksirobotteja, jollaisen itselleen ostamalla voi tyydyttää seksuaaliset tarpeensa täysin ihmistenvälistä seksiä vastaavalla tavalla milloin vain haluaa. Seksirobottien vallankumoukseen menee kuitenkin näillä näkymin vähintään kymmenen vuotta, ja mikäli kukkahattutädit ja luddiitit aikovat jarruttaa kehitystä turhanpäiväisillä laeillaan ja rajoituksillaan, saattaa aika venyä jopa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Toisena vaihtoehtona olisi luoda geenimanipulaation avulla nymfomaanisia ihmismuunnelmia pelkästään väestön seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä varten. Nämä ihmismuunnelmat olisi myös seksirobottien tapaan mahdollista sovittaa erilaisille fetisseille ja parafilioille (esim. itselleni läheinen furry-fetissi). Tähän edistysaskeleeseen menisi kuitenkin valitettavasti vielä moninkertaisesti kauemmin aikaa kuin seksirobottien kehittämiseen, ja hanke luultavasti kaatuisi luddiittien ja kukkahattutätien kiivaisiin vastalauseisiin. Ihmiskunnalla ei tosiaankaan ole varaa odottaa yhtään ylimääräistä vuotta tässä maailmantilanteessa, joten jonkinlainen väliaikaisratkaisu on keksittävä.

Joillekin Alemman Tason Miehille on sooloseksi eli masturbaatio täysin tyydyttävä ratkaisu fysiologisen tarpeen tyydyttämiseen, mutta useimmilla valitettavasti näin ei ole. Näin ollen valtaosa ATM:istä joutuu käyttämään valtaosan resurssipisteistään markkina-arvonsa kohottamiseen esimerkiksi opiskelemalla ns. PUA (Pickup Artist) -tekniikoita kumppaniehdokkaiden viettelemistä varten. Erityisen työlästä PUA-tekniikoiden opiskelu on Asperger-henkilöille ja muille autismin spektriin kuuluville, joiden luontaiset edellytykset tämäntyyppisten tekniikoiden oppimiseen ovat keskimääräistä heikommat. Tämä on erityisen valitettavaa, sillä juuri autismin spektrin henkilöiden olisi tärkeää käyttää mahdollisimman suuri osa resurssipisteistään noosfääritoimintaan (esimerkiksi Wikipedian muokkaamiseen), joka jouduttaa teknologisen singulariteetin saapumista, eikä haaskata yhtään ylimääräistä pistettä PUA-metodologian opiskeluun.

Mielestäni ensimmäinen askel ongelmavyyhdin selvittämisessä on prostituution ja bordellitoiminnan täydellinen laillistaminen. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan prostituutiotarjonnan nostamiseksi kysyntää vastaavalle tasolle on seksialaa markkinoitava peruskoulun opinto-ohjaustunneilla varteenotettavana uravaihtoehtona etenkin tytöille, jotka ovat älykkyysosamäärältään keskitason alapuolella. Matalaälyisten henkilöiden työmahdollisuudet tulevat muutenkin vähenemään, kun jatkuvasti kehittyvä automatiikka ja robotiikka ottavat perinteisesti matalaälyisille kuuluvia työtehtäviä hoitaakseen. Seksialalla robottivallankumous tulee kuitenkin tapahtumaan keskimääräistä myöhemmin, joten seksialaa tulee näin ollen markkinoida tulevaisuuden alana, ja seksialan ammattikoulutusta on järjestettävä kaikissa Suomen ammattioppilaitoksissa.

Seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen ja jälkikasvun tuottaminen on erotettava jyrkästi toisistaan. Esimerkiksi seksialalla toimivat matalaälyiset henkilöt tulisi ehdottomasti sterilisoida, jotta ei-toivottujen matalaälyisten raskauksien määrä minimoituisi. Tulevaisuudessa matalaälyisiä henkilöitä tarvitaan aina vain vähemmän, joten on tarkoituksenmukaista käyttää jälkikasvun siittämiseen yksinomaan älykkäiden henkilöiden sukusoluja. Tämä voisi toteutua esimerkiksi vapaan ja rajoittamattoman spermapankkibisneksen kautta. Erityisen paljon tarvitaan ns. savant-autistien sukusoluja, sillä savant-kykyjen yleistyminen parantaa ihmiskunnan edellytyksiä integroitua tulevaisuuden singularitaariseen kollektiiviälyyn, jossa ihminen ja tietokone fuusioituvat yhdeksi superentiteetiksi.

Tässäpä siis oli oma rationalistinen näkemykseni miesten ja naisten välisten tasa-arvo-ongelmien korjaamiseksi tavalla, joka tukee ihmiskunnan hengissä selviämistä teknologiseen singulariteettiin asti. Toivon, että etenkin kevään eduskuntavaaliehdokkaat ottaisivat näkemyksiini kantaa.

34 comments:

  1. Eivät nämä sinun mielipiteesi saa ketään haukkomaan henkeään, hymähtelemään kyllä. Hiukan on sinulla poika vielä kasvamista :-)

    ReplyDelete
  2. Vitun hyviä ideoita! Kyllä nyt meni puolueohjelmat uusiksi! Ei vaan ihan vakavasti puhuen, on oikein ja hyvä että sinä et saa, sillä autismi todellakin periytyy (ja ei ole kivaa). Pakkosterilisaatioista ei historian saatossa ole ihan hirveän hyviä kokemuksia, mutta autististen blogikirjoittajien pakkokastraatioita kannattaisi vakavasti harkita. Toimenpiteen jälkeen nämä valioyksilöt voisivat kaikessa hiljaisuudessa keskittyä siihen vitun noosfääritoimintaansa, eikä tunne-elämältään normaalien ihmisten tarvitsisi tietää, kuinka vammaiset ihmiset sitä Wikipediaa muokkaavatkaan. Sinut asettaisin leikkausjonon kärkeen. Toivon, että sosiaali- ja terveysviranomaiset ottaisivat näkemyksiini kantaa.

    Koska tämän kastraatiojärjestelmän toteuttaminen kestää aikansa, olisi mielestäni ensimmäinen askel ongelmavyyhdin selvittämisessä se, että sinä kokeilisit, pystytkö elämään myös ilman jotain toista seksin kanssa samalla viivalla olevaa perustarvetta. Kannustaisin sinua lakkaamaan hengittämästä. Nyt.

    ReplyDelete
  3. "Eivät nämä sinun mielipiteesi saa ketään haukkomaan henkeään, hymähtelemään kyllä. Hiukan on sinulla poika vielä kasvamista :-) " <<- samaa mieltä. Samaa mieltä myös muiden 2 kommentoijan kanssa... mutta oletko edes tosissasi? Vaikuttaa trollaus/hupikirjoitukselta, teen itsekin usein tällaisia hupikirjoituksia. Et voi olla tosissas... " epä toden näköistä! " huudahdan, aspergeerisen laskelmoivasti.

    ReplyDelete
  4. Wau, blogisi piristi kivasti päivää meillä töissä. Hauskaa kun voi jakaa tälläisiä läppä linkkejä kavereille otsikolla "poika joka ei saa". Älä huoli mussu, kyllä joku varmasti vielä sulle hieman rakkautta antaa.

    ReplyDelete
  5. Mikäköhän kouluampuja tästäkin sällistä vielä tulee..

    ReplyDelete
  6. Siistiä.

    Ihmettelen hieman miten matalaälyisten sterilisoinnin ja libertarismin saa mahtumaan samaan aatteelliseen kehykseen.

    ReplyDelete
  7. "näin ollen mikäli ihminen ei pysty toteuttamaan seksuaalisia tarpeitaan, ei myöskään korkeampien tarpeiden tyydyttäminen toteudu. Tämä taas tarkoittaa sivilisaatiollemme huomattavaa hukkaan heitettyjen resurssien määrää, mikä taas jarruttaa esimerkiksi kulttuurin ja teknologian kehitystä."

    Outoa puhetta Linux-advokaatilta. Avoimen lähdekoodin ohjelmistothan ovat malliesimerkki ilmiöstä, jonka syntymiseen nimenomaan tarvitaan riittävä määrä kroonisia miesneitsyitä. ;)

    ReplyDelete
  8. trollollolloll

    ReplyDelete
  9. Täytyypä minunkin tunnustaa, että tämä oli kyllä ihan hauska kirjoitus :)

    ReplyDelete
  10. Vedä käöteen!

    ReplyDelete
  11. Sä olet hieno mies!

    ReplyDelete
  12. Jouni Salonen29/10/2010, 13:47

    Voi hellanlettas sentään :) *ottaa polvelle ja röyhtäyttää*

    ReplyDelete
  13. "Nämä ihmismuunnelmat olisi myös seksirobottien tapaan mahdollista sovittaa erilaisille fetisseille ja parafilioille (esim. itselleni läheinen furry-fetissi)."

    YIFF IN HELL, FURFAG!

    ReplyDelete
  14. Pitäisköhän perustaa vastavetona linkolalaisen, postmodernin, vihervasemmistolaisen kulttuurirelativistin trollausblogi koska epäilemättä sieltä suunnasta tämä piraattipuolueen mustamaalaus tulee.

    ReplyDelete
  15. Loistavaa settiä :D Tuskin maltan odottaa Wareborgin seuraavaa trollia :D äkkiä näppis paukkumaan, V!

    ReplyDelete
  16. "Pitäisköhän perustaa vastavetona linkolalaisen, postmodernin, vihervasemmistolaisen kulttuurirelativistin trollausblogi koska epäilemättä sieltä suunnasta tämä piraattipuolueen mustamaalaus tulee."

    Oi kyllä! Vihervasemmistolaiseen liikkeeseen itseni tuntien haluaisin kyllä vihdoinkin nähdä jotakin älykästä, humoristista "mustamaalausta" :)

    Liian paljon ad hominemia "meidän" maalaamisessamme... "kulttuurinrikastajien hyysääjät", "kommaripellet", ... joskaan ei voi kieltää, etteikö "hommalaiset"kin olisi lokeroiva termi.

    Antaa tulla!

    ReplyDelete
  17. Akuliina Saarikoski toimii vihervasemmistolaisten parodiana niin hyvin että hankala olisi trollinkaan pistää paremmaksi.

    ReplyDelete
  18. Kieltämättä Saarikoskea olisi vaikea erottaa trollista, aivan kuten Horsmalahtea Wareborgista.

    ReplyDelete
  19. Ateisti, vaan ei uusateisti eikä liitä sitä älykkyyteen31/10/2010, 19:44

    Haluaisin huomauttaa, että Wareborg on nuori kaveri ja silloin pitää olla villit haaveet ja lennokkaat ajatukset. Antaa hänen kehittyä, vaikka toivoisin ettei nyt ihan noin julmaa kohtelua epä-älyllisille!

    Wareborg, miten olisi älysiru (aivoihin), älytietokone jne tyhmemmille ihmisille?

    ReplyDelete
  20. "seksialalla toimivat matalaälyiset henkilöt tulisi ehdottomasti sterilisoida"

    Sitten et ole libertaristi. Libertaristit pitävät ihmisen itsemääräämisoikeutta ehdottomana.

    Lisäksi seksityö on nykyään niin stigmatisoitua, että sitä ei voi suositella kaikille, vaan osa kokee sen muita töitä raskaampana, eikä kannata laskea sen varaan, että kulttuuri muuttuisi pian.

    ReplyDelete
  21. Ehkä en ilmaissut itseäni riittävän selkeästi. Libertaristina kannatan täydellistä yksilönvapautta, enkä missään vaiheessa ole puhunut pakkosterilisaatiosta. Mielestäni on kuitenkin päivänselvää, että jos yhteiskunta kunnioittaa yksilön- ja sananvapautta täydellisesti, niin asenneilmapiiri muuttuu vähitellen sellaiseksi, että valtaosa matalaälyisistä henkilöistä haluaa tulla sterilisoiduksi varsinkin sen jälkeen, kun sterilisaation tarkoituksenmukaisuus on perusteltu heille riittävän hyvin.

    Vastaavasti olen sitä mieltä, että täysin vapaassa yhteiskunnassa elävä yksilö havaitsee väistämättä ennen pitkää, että parhaat edellytykset yksilönvapauden toteuttamiseen saa muuttumalla osaksi kollektiivia, esimerkiksi Internetissä toimivaa Anonymous-kollektiivia.

    ReplyDelete
  22. >>> kun sterilisaation tarkoituksenmukaisuus
    >>> on perusteltu heille riittävän hyvin.

    ROTFLMAO !!! Ei helvetti ! Päivän parhaat naurut kirjoituksistasi.

    ReplyDelete
  23. sanoisinko että sairasta kerrassaan!!

    ReplyDelete
  24. Succesful troll is succesful.

    ReplyDelete
  25. Kannattaa lukea tämä seksuaalisuuden problematiikkaa vähemmän tunnetulla tavalla avaava artikkeli/johdantosivu Wikipediasta. Siinä menee tarvehierarkiat ja singulariteetit ihan uusiksi, kuulkaas.

    ReplyDelete
  26. No täähän oli hiton kiehtova. Monella tapaa pää syvällä perseessään oleva ja oman älyllisyytensä objektiivisuuden yliarvioiva, mutta myös nerokkaan provosoiva ja muutenkin tehokas teksti. Ryhdyin lukijaksi.

    Ai trolli vai. Mikä se semmonen on.

    ReplyDelete
  27. Voi poika. Sä olet _niin_ kujalla noiden ajatustesi kanssa. Varsin tehokkaasti alennat koko naissukupuolen tolla kirjoituksellasi. Sano, että tää oli vitsi. Olihan? Mikäli ei ollut niin suosittelen, että mietit vielä hyvän tovin kuka on vastuussa sun saamisistasi ja kuka ei.

    Vinkki: naiset ei ole.

    ReplyDelete
  28. hyvin tästä kirjoituksesta paistaa läpi kirjoittajan valtava puutostila ja/tai halu päästä neitsyydestä

    ReplyDelete
  29. Ihan hauska teekkarijäynä. Milloinkahan paljastatte julkisesti, ettei Wareborgia ole olemassakaan?

    ReplyDelete
  30. "Esimerkiksi seksialalla toimivat matalaälyiset henkilöt tulisi ehdottomasti sterilisoida, jotta ei-toivottujen matalaälyisten raskauksien määrä minimoituisi."

    Korjataan hieman...

    Esimerkiksi blogeissa toimivat korkeaälyiset henkilöt tulisi ehdottomasti sterilisoida, jotta ei-toivottujen matalaälyisten raskauksien määrä minimoituisi.

    Koska, korkeaälyinen voi näin säästää elatusmaksuissa. Lisäksi tämmöinen tulis paljon halvemmaksi myös yhteiskunnalle, kun älykäs oppii kerrasta, kun taas vähäälyisille tämä vaatisi enemmän työtä.

    ReplyDelete
  31. Ei auta seurustelusuhteen puuttumiseen. :(

    ReplyDelete
  32. Ei kai tässä tekstissä mitään vikaa ole, jos ihmiskunnan päämääränä pidetään tehokasta suorittamista. Miehet näyttävässä tässä suorittavan työtä ja naiset mahdollistavat miesten keskittymistä työhön. Tasa-arvoista suorittamista? Vaan miksi kukaan haluaisi sitä? Miksi singulariteetti pitäisi saavuttaa?

    ReplyDelete
  33. Minusta olisi syytä pohtia, kannattaisiko ylipäänsä seksuaalisesta kanssakäymisestä seuraava lisääntyminen kieltää ja tehdä mahdottomaksi. Minusta lisääntymiskykyisiltä ihmisiltä voitaisiin ottaa sukusolut talteen ja sen jälkeen sterilisoida heidät systemaattisesti. Näin sukupuoliyhteyden ainoaksi tarkoitukseksi jäisi nautinnon tuottaminen.

    Kerätyistä sukusoluista voitaisiin sitten laboratorio-olosuhteissa tuottaa uusia ihmislapsia tarpeen mukaan. Sukusoluja voitaisiin myös muokata geneettisesti, jotta seuraavan sukupolven ihmisrotu olisi huomattavasti edeltäjiään kehittyneempi. Tulevaisuudessa ei ole mitään järkeä luottaa kömpelöön, perinteiseen raskauteen jälkipolven tuottamisessa, sillä tulevaisuuden laboratorio-olosuhteet tarjoavat kehittyvälle sikiölle huomattavasti turvallisemman, ravitsevamman ja jopa rakastavamman kasvuympäristön kuin naisen kohtu. Aika hedelmöittyneen munasolun kehittymisestä vauvaksi voitaisiin tällä menetelmällä myös vähentää noin puoleen.

    ReplyDelete
  34. Metahuomio: minusta on pelottavaa ja erittäin ironista miten tähänkin kirjoitukseen on tullut kommentteja, joista paistaa läpi pitkälle kehittynyt typeryys ja kyvyttömyys ymmärtää lukemaansa. Ovatko Suomalaiset (tai ihmiset ylipäänsä) oikeasti näin tyhmiä, vai trollaavatko kommentoijatkin?

    ReplyDelete