2011-04-10

Kriisi Piraattipuolueessa! Älä äänestä konservatiivipiraatteja!

Kaikki politiikkaa seuraavat Suomen kansalaiset ovat varmasti huomanneet, että maamme tärkeimmässä edistysmielisessä puolueessa, Piraattipuolueessa, on valtava sisäinen kriisi. Kukkahattutätien manipuloima konservatiivisiipi on noussut vastustamaan kaikkia edistysmielisten piraattien ajamia tärkeitä asioita, mikä on käytännössä jakanut puolueen kahtia. Joka ainoa kerta, kun joku nostaa puheenaiheeksi esimerkiksi pornon tai prostituution, on konservatiivinen kukkahattusiipi välittömästi blogeissaan vikisemässä.

Konservatiivipiraatit päättivät viime syksynä, etten voi olla Piraattipuolueen jäsen, koska olen kotoisin eri rinnakkaistodellisuudesta. He ovat kukkahattufeministejä, jotka vastustavat miesten tasa-arvoa ja oikeutta tyydyttää seksuaaliset tarpeensa vapaan markkinatalouden mahdollistamalla tavalla. Kapitalistisen järjestelmän ja sananvapauden lisäksi he vastustavat hopeasijoittamista Silverbank-konsernissa ja anarkokapitalistista libertarismia, mikä tekee heistä minun silmissäni marxilais-leniniläisiä. He naureskelevat ainoalle oikealle totuudelliselle maailmankatsomukselle, singularitaariselle transhumanismille, ja ovat tästä johtuen surkeita luddiittisia kaappikristittyjä. Lisäksi muutamat heistä eivät ole edes kokeilleet kannabista, mikä tekee heistä epäpäteviä tekemään päihdelainsäädäntöä koskevia päätöksiä.

Konservatiivipiraatit käyttävät sanaa "wareborgismi" kuvaamaan niitä edistysmielisiä poliittisia näkemyksiä, joita oikeamieliset piraatit tuovat julki. Useimmat laatimallani Wareborg-listalla luettelemani ehdokkaat, etenkin Pirkanmaan Panu Horsmalahti, ovat joutuneet wareborgismisyytösten kohteiksi. Mielestäni nimeni käyttäminen ehdokkaiden mustamaalaamiseen on täysin käsittämätöntä ei-toivotun puoluelaisen demonisointia. Mielestäni wareborgilaisten tulisi sen sijaan olla ylpeitä wareborgilaisuudestaan ja olla antautumatta konservatiivisiiven painostukselle.

Pyydän kaikkia lukijoita välttämään äänestämästä konservatiivipiraatteja, joista pahimpia ovat Helsingin vaalipiirin Lilja Tamminen ja Ahto Apajalahti, Pirkanmaan Mika Isomaa ja Harri Kivistö, sekä Keski-Suomen Joanna Kurki. Varteenotettavia ehdokkaita olen listannut wareborgilaislistalla ja transdimensionaalisten vaaliehdokkaiden listalla.

8 comments:

  1. Vastustan päätymistäni konservatiivipiraattien listalle! Vaikken varsinaisesti wareborgilainen transdimensionalisti olekaan, niin ulottuvuusrajoitteisten asia on lähellä sydäntäni.

    ReplyDelete
  2. Kiitos, tuossa "konservatiivipiraattien" listassa ovatkin sitten täysijärkisimmät piraatit lueteltuna kaikille tiedoksi.

    ReplyDelete
  3. On se jännä että nämä prostituution kannattajat on ihan lähtöönsä jokainen tommosia pikkupojan näköisiä nörttejä... :D Menkää salille ja hommatkaa nainen niin ei tarvi ruikuttaa koko ajan niistä bordelleista.

    ReplyDelete
  4. Myös minä kannatan prostituution vapauttamista ja löytyy silti jo nainen, lapsi ja muut tosimiehisyyden merkit. Partakin kasvaa ja hauiksella on ympärystä.

    Myth busted.

    ReplyDelete
  5. Nyt pää on pidettävä kylmänä ja keskityttävä singulariteettiin.
    http://trustbus.weebly.com/1/post/2011/04/tekoly-ylitt-ihmisaivot-2025.html

    Aikaa ei ole enää kuin vuoteen 2025 ja sitten pamahtaa.

    ReplyDelete
  6. Suosittelen valitsemaan ehdokkaan seuraavalta listalta: http://www.tuloerot.fi/allekirjoittaneet.php

    Tällä listalla olevat piraattipuoluelaiset edustavat puolueen wareborgilais-libertaristista siipeä, joten heitä äänestämällä välttää sataprosenttisella varmuudella äänestämästä konservatiivipiraatteja. Myös listalla olevat muiden puolueiden ehdokkaat ovat kaikki mielestäni varsin varteenotettavia.

    ReplyDelete
  7. Onko mahdollista, että Piraattipuolue jakaantuu lähiaikoina kahtia? Mihin ryhmiin valitut edustajat tulevat kuulumaan? Olisiko paikallaan tehdä asiasta sopimus, joka sitoo johtoa?

    ReplyDelete
  8. Olisiko jo aika lähettää transdimensionaaliset MAAHANMUUTTAJAT takaisin sinne omaan ulottuvuuteensa? Tänne tulevat meijän isämmaahan ja haluu viedä meijän naiset! (ja kotieläimet!) Transdimensionaalit POIS SUOMESTA!

    ReplyDelete