2011-04-14

Punavihreät konservatiivipiraatit voidaan murskata helposti.

Kirjoitin sunnuntaina 10.4. Piraattipuolueen kriisistä, joka jakaa puolueen konservatiivisiipeen ja wareborgilaissiipeen. Nyt olen jatkanut tutkimuksiani ja saanut aikaiseksi seuraavan kartan, joka osoittaa, että konservatiivipiraatit ovatkin vain pieni mutta yhtenäinen vähemmistö Piraattipuolueen poliittisella kartalla:



Kuvion pohjana on WWW-sivulta http://puoluekentta.tstm.info/ löytyvä interaktiivinen puoluekenttä, joka sijoittaa Helsingin Sanomien vaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat kaksiulotteiselle kentälle.
                                                                 
Ryhdyin muokkaamaan kuvaa uudelleenvärittämällä valkoisiksi kaikki puolueesta tietämäni transhumanistit, hopeasijoittajat, Zeitgeist-liikkeen jäsenet, transdimensionaaliset henkilöt, otherkin-henkilöt sekä tuloerot.fi-sivustolla olevan vetoomuksen allekirjoittajat.

Tämän jälkeen väritin punaisiksi kaikkien niiden vielä merkitsemättömien ehdokkaiden pallot, jotka ovat julkisesti kritisoineet valkoisiksi merkkaamiani ehdokkaita (pääasiassa Panu Horsmalahtea). Punaisiksi merkittiin tässä vaiheessa myös arkkiviholliseni Antti Kurhinen ja hänen ehdokkuuttaan julkisesti puolustaneet piraattipuoluelaiset.

Lopuksi värjäsin väliin jääneet uudelleenvärittämättömät pallot käyttäen bayesilaista tilastomatematiikkaa ja Stetson-Harrison-algoritmia. Näin syntyneestä kuviosta havaitsin kaksi selkeää rintamalinjaa, joista poliittisesti vasemmanpuoleisen olen nimennyt zeitgeistilaisrintamaksi ja oikeanpuoleisen wareborgilaisrintamaksi. Rintamalinjojen piirtämisen yhteydessä merkitsin myös muutamia nimekkäimpiä ehdokkaita heidän sukunimillään.

Syntynyt kaavio osoittaa selvästi, että konservatiivipiraatit ovat pieni ja helposti murskattavissa oleva vähemmistö, jonka poliittinen jälkeenjääneisyys käy ilmi erityisen järkyttävällä tavalla silloin, kun interaktiiviseen puoluekenttään otetaan mukaan myös Vihreiden ehdokkaat. Olen muokannut seuraavaa kuvakaappausta vain merkitsemällä konservatiivipiraattien alueen rajan punaisella:


Konservatiivipiraatien kattama alue mahtuu liki kokonaisuudessaan Vihreiden kattaman alueen koillisneljänneksen sisään! Vastaavan tuloksen saa myös korvaamalla Vihreät SDP:llä. Etenkin poliittinen samankaltaisuus SDP:n kanssa kertoo karua kieltä konservatiivipiraattien arvomaailmasta ja siitä, kuinka vihervasemmistolaiset kukkahattutädit ohjaavat heidän ajatteluaan ja toimintaansa. Aionkin näin ollen esittää kysymyksen jokaiselle Piraattipuolueen äänestäjälle: haluatko antaa äänesi taantumukselliselle viherstalinistille vai oikeasti edistysmieliselle ja uusia asioita ajavalle ehdokkaalle?

6 comments:

  1. Offtopic, mutta oletko Wareborg tullut ajatelleeksi että Neanderthalin ihmisiltä perityt geenit ovat voineet aiheuttaa ei-neurotyypillisen luonteesi? http://www.rdos.net/eng/

    Neanderthalit olivat kenties korkeaälyisempiä suuremman aivokapasiteettinsa ansiosta, mutta huonompia kommunikoimaan kuin neurotyypilliset nykyihmiset.

    ReplyDelete
  2. Olen tietoinen neandertaalisesta rotutaustastani ja pidän hyvin valitettavana sitä, kuinka hallitsematon cro-magnonien maahanmuutto Afrikasta Eurooppaan aiheutti korkeaälyisimmän koskaan maapallolla eläneen ihmislajin katoamisen maapallolta. Onneksi neandertaaliperimää on vielä jonkin verran tallella puhdasrotuisissa kaukasideissa -- etenkin suvuissa, joissa esiintyy runsaasti autismin spektrin ilmiöitä. Toivottavasti neandertaaligeenit pystytään lähitulevaisuudessa eristämään ja niiden avulla luomaan uusi korkeaälyinen ihmislaji.

    ReplyDelete
  3. Onko sinusta Tomi aspeger-syndrooma haitta? Minusta ei. Se kertoo johtaja-aineksesta.

    ReplyDelete
  4. Haha, aivan mainio! Meitsi johtaa Wareborg rintamaa pienestä etäisyydestä. Oon hyvin interdimentionaalinen transhumanisti!

    ReplyDelete
  5. Asperger-"syndrooma" ei suinkaan ole haitta vaan kuuluu olennaisesti ihmiskunnan biologisen evoluution seuraavaan vaiheeseen. Neurotyypillisyys sen sijaan on mielestäni sairaus, ja myös neurotyypillisten rakentama yhteiskunta ja kulttuuri tarpeettoman monimutkaisine sosiaalisine sääntöineen on mielestäni hyvin ongelmallinen ja sitä pitäisikin muuttaa vastaamaan paremmin ihmiskunnan tulevaa evoluutiota.

    ReplyDelete
  6. Olet sinä melkoinen epeli!
    Luojan kiitos tuosta nimeämästäsi "kukkahattutätisiivestä". Olisi voinut jäädä piraattipuolue yhtä ääntä vajaammaksi näissä vaaleissa, jos heitä ei listoilla olisi ollut!!

    ReplyDelete