2011-03-31

Matalaälyiset on vapautettava kärsimyksistään.

Omilla aivoillaan ajattelevat suomalaiset ovat varmasti huomanneet jo ajat sitten, että elämä on täynnä kärsimystä. Tämä kärsimys koostuu paitsi suoranaisista kivun kaltaisista tuntoaistimuksista, myös erilaisista negatiivisista tunteista. Kaikki elolliset olennot, joilla on jonkinlainen hermojärjestelmä, kärsivät kivusta, ja ainakin kaikilla selkärankaisilla on näiden lisäksi myös tunteita.

Mielestäni kaiken etiikan peruskulmakiven tulisi olla kärsimyksen minimoiminen. On paljon puhuttu esimerkiksi tuotantoeläinten kärsimyksistä, mutta nähdäkseni luonnonvaraiset eläimet joutuvat elämänsä aikana kärsimään aivan samalla tavoin elleivät jopa enemmän. Lisäksi tuotantoeläimet ovat muutenkin väistyvä teknologia, joka tulee esimerkiksi lihantuotannon tapauksessa korvautumaan soluviljelmillä ja hermojärjestelmättömiksi geenimanipuloiduilla "lihamöhkäle-eläimillä". Kärsimyksen minimoinnin pohdinta olisikin mielestäni järkevää keskittää nimenomaan luonnonvaraisiin eläimiin.

Ehdottomasti humaanein ratkaisu kärsimysongelmaan olisi mielestäni kaikkien ihmistä matalampiälyisten eläinten tappaminen sukupuuttoon. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi levittämällä luontoon kemikaaleja, keinotekoisia taudinaiheuttajia ja nanobotteja, jotka tekevät eläimistä steriilejä. Näin yksikään eläin ei joutuisi kärsimään yhtään enemmän, olemassaolevat eläimet vain kuolisivat luonnollisen kuoleman tuottamatta jälkikasvua. Tietenkin ennen kunkin lajin sukupuuttoon tappamista olisi hyvä tallentaa muutaman eri yksilön genomit tietokantoihin, joista ne voidaan tulevaisuudessa rekonstruoida joko fyysiseen todellisuuteen tai virtuaalimaailmaan. Ennen rekonstruktiota on perimät tietenkin korjattava siten, etteivät rekonstruoidut eläimet enää tunne lainkaan kärsimystä.

Ihmisten tapauksessa kärsimyksen minimointi ei vaadi lajin sukupuuttoon tappamista ja rekonstruointia, koska ihmisellä on luontaiset edellytykset itsensä uudelleenohjelmointiin. Ihminen pystyy sopivan harjoitusmetodologian avulla rationalisoimaan aistimustensa ja tunteidensa käsittelyn siten, etteivät ne enää aiheuta hänelle kärsimystä. Rationalismin polulla riittävän pitkälle edistyneille henkilöille tuntoaistimukset ja tunteet ovat pelkkiä elimistön aikaansaamia signaaleja, jotka voi jättää vaikka kokonaan huomiotta, mikäli ne ovat rationaalisten päämäärien kannalta irrelevantteja. Tulevaisuudessa kaikkiin ihmisiin voidaan kenties asentaa aivoimplantti, jolloin mielenharjoitustekniikoihin ei enää tarvitse käyttää aikaa, vaan elimistön signaalien käsittely tapahtuu aina yksinomaan rationaalisesti.

Rationaalisuus vaatii kuitenkin huomattavasti enemmän aivokapasiteettiakuin signaalien vaistonvarainen käsittely. Edes kaikkien ihmisten älykkyys ei riitä tähän. Lääketiede tuntee monia esimerkkejä ihmisistä, joilta puuttuu synnynnäisesti kivun tunne, ja tästä syystä he ajautuvat lapsesta saakka erilaisiin itsetuhoisiin tilanteisiin. Mikäli kärsimys siis poistetaan ihmiskunnasta geneettisin tai neuroteknologisin keinoin, on ihmisten aivokapasiteetti samalla nostettava niin korkealle tasolle, että signaalit pystytään aina käsittelemään rationaalisesti.

Koska ihmiskunta on täynnä yksilöitä, joiden aivokapasiteetti ei tule milloinkaan sellaisenaan riittämään korkeaan rationaalisuuteen, olisi eettisintä ja humaaneinta keskittää hyvin suuri osa sivilisaatiomme resurssipisteistä erilaisten neuroteknologisten ja kemiallisten älykkyysboosterien tuotekehittelyyn ja tuotantoon, sillä vain boostattu älykkyys mahdollistaa kärsimyksen hävittämisen. Niille yksilöille, joiden älykkyys ei boostattunakaan riitä kärsimyksen rationalisointiin, voisi suorittaa eutanasian, jotta he eivät joutuisi kärsimään elämässään enää yhtään enempää.

Tulevaisuuden nollakärsimysyhteiskunnassa kaikki elävät olennot ovat siis korkeaälyisiä ja täysin rationaalisia, täysin vailla hallitsemattomia tunteita ja vaistotoimintoja. Näihin tulevaisuuden kansalaisiin kuuluvat paitsi ihmiset, kyborgit, robotit ja tekoälyt, myös ns. upliftatut eläimet. Nämä eläimet on rekonstruoitu sukupuuttoon tapettujen matalaälyisten eläinten tallennetuista geenisekvensseistä, mutta sillä poikkeuksella, että niiden älykkyys on samalla nostettu niin korkealle, että nollakärsimysyhteiskunnan vaatima täydellinen rationaalisuus on mahdollista niille. Samalla eläimiä voidaan muutenkin muokata esimerkiksi eriasteisilla antropomorfisoinneilla, sillä kaksijalkaisen ja -kätisen olennon on helpompi toimia rationaalisena ja yhteiskunnallisina olentona kuin kädettömän.

Upliftattujen eläinten olemassaolo tuo yhteiskuntaan myös sen tarvitsemaa lisädiversiteettiä. Itse furry-henkilönä odotan innolla mahdollisuutta päästä seksuaaliseen kanssakäymiseen upliftattujen susien ja karhujen kanssa, ja uskon, että upliftatuilla eläimillä on monia muitakin toimintamahdollisuuksia tulevaisuuden yhteiskunnassa. Koska olen lapsesta asti ollut innokas ElfQuest-fani, olisi mielestäni hyvin kiehtovaa, jos susien ja ihmistenkaltaisten olentojen välillä pystyisi olemaan hyvin läheinen ja tasavertainen vuorovaikutussuhde, jossa lajit täydentäisivät toisiaan omien erityisvahvuuksiensa kautta. Myös ihmisten keskuuteen voisi synnyttää useita erilaisia geneettisiä alalajeja, jotka voisivat muistuttaa eri fantasiarotuja ruumiinrakenteineen ja korvanmuotoineen. Lisäksi koska kaikki yhteiskunnan jäsenet olisivat korkeaälyisiä rationalisteja, ei minkäänlaista rasismia, spesismiä tai muuta syrjintää esiintyisi, vaan kaikenlaiset kansalaiset pystyisivät muodostamaan erilaisia seikkailijajoukkioita täysin ennakkoluulottomasti.

5 comments:

  1. Blogisi perusteella olisi kyllä parempi, jos kärsimyksen sijasta poistettaisi seksuaalinen halukkuus ja lisääntyminen hoidettaisi jotenkin muutoin. Ajattele, miten paljon helpompaa omakin elämäsi olisi, jos ei tarvitsisi tuhlata resursseja runkkaamiseen ja naisista unelmoimiseen ja valitukseen siitä, kuinka pillua ei tule, vaikkei oikeastaan mitään sen tulemisen eteen teekään.

    Tai oikeastaan, miten olisi eutanasia kaikelle maailman elävälle? Siinä poistuisivat kaikki maailman ongelmat. Elämän itseisarvoisuus on tietty evoluution kannalta aika itsestään selvää, mutta sitten kun ihminen on evoluution yläpuolella, niin tarvitseeko silloin enää evoluutioon pohjautuvista arvoistakaan välittää?

    ReplyDelete
  2. Tuskin meillä on varaa haaskata aikaa matalaälyisten eläinten eutanasiaan, ne kuolevat ja siirtyvät osaksi joukkoälyä kuitenkin jo 2045, Singulariteetin tapahtuessa kun koko maapallon materia (mukaanlukien biologinen) muutetaan computroniumiksi.

    ReplyDelete
  3. Täys- ja puoliverireptiliaaneista, juutalaisista, vapaamuurateista, Illuminatista, ja temppeliritareista koostuva Babylonialainen Veljeskunta yrittää kahlita meidät käyttämään vain rationaalista vasenta aivopuoliskoamme. Avaamalla chakrat ja kolmannen silmän vapaudut näiden Baphometin palvojien suunnitteleman yhteiskunnan kahleista ja saat yhteyden ylempään neljänteen ulottuvuuteen jonne reptiliaaneilla ei ole pääsyä! Ja nyt on korkea aika avata chakrat koska 21.12.2012 on jo lähellä.

    ReplyDelete
  4. Reptiliaaneja on kaikkialla.
    http://trustbus.weebly.com/1/post/2011/04/lilja-tamminen-on-reptiliaani.html

    ReplyDelete
  5. Mukaälyllistä ja lapsellista soopaa 8) itseäsikin hävettää vanhempana

    ReplyDelete