2010-11-09

Sain kenkää Piraattipuolueesta.

Tänään, 9.11.2010, se sitten tapahtui.

Sain kenkää Piraattipuolueesta.

Olemassaoloni todellisena olemassaolevana henkilönä on laajalti kyseenalaistettu. Kukaan puoluetovereistani ei ole muka nähnyt minua, enkä kuulemma löydy väestörekisteristä enkä oppilaitokseni opiskelijarekisteristä. Myöskään Otaniemen K-Extraa ei muka ole ollut olemassa pitkään aikaan, vaikka kävin siellä sargaamassa viimeksi tänään. Oudointa asiassa on se, että omaa nimeäni ja nimimerkkiäni googlatessani en löydä minkäänlaisia merkkejä mistään siitä, mitä olen tehnyt Internetissä ennen 20.10.2010, jolloin liityin Piraattipuolueeseen ja perustin blogini.

Sen jälkeen, kun olemassaoloni kyseenalaistettiin, Piraattipuolueen johtohahmot masinoivat kampanjan, jossa he suosittelivat kaikkia puoluetovereitani poistamaan minut kavereistani Facebookissa. Useimmat noudattivat suositusta - mukaan lukien muutama naispuolinen jäsen, joita olin pitänyt varteenotettavina tyttöystäväehdokkaina.

Itku alkoi nousta kurkkuuni kaverimääräni vähetessä illan mittaan useilla kymmenillä. Yritin soittaa äidilleni, mutta numeroon ei saatu yhteyttä. Yritin soittaa uudellen myöhemmin illalla, sama tulos, kuten myös seuraavana päivänä. Ongelman jatkuessa rohkaistuin ennen pitkää soittamaan väestörekisterin palvelunumeroon, ja sain tietää, ettei Kerttu Kuuslahti -nimistä 13.8.1959 syntynyttä henkilöä ole heidän mukaan olemassa! Kuten ei minuakaan. Tämän jälkeen yritin ottaa hädissäni Facebookissa yhteyden serkkuihini ja muutamiin löytämiini kaukaisempiin sukulaisiini, mutta kaikki hylkäsivät kaveripyyntöni tai kyselivät minulta, kuka oikein olen!

Olen tehnyt myös merkillisiä havaintoja fyysisestä ympäristöstäni. Espoossa kaikki näyttäisi olevan kuten pitääkin, mutta Helsingin puolella vieraillessani olen huomannut "muistavani väärin" esimerkiksi rakennusten ja liikkeiden sijainteja huomattavasti useammin kuin aikaisemmin. Sinänsä on aivan tavallista, että rakennuksia puretaan ja liiketilat vaihtavat omistajia, ja selitinkin ilmiön aluksi näin, mutta eräs eilen tekemäni havainto sai "hälytyskelloni soimaan" toden teolla. Lauttasaaren ja Ruoholahden välisen sillan kohdalla bussi nimittäin tuntui ajavan ikään kuin jonkinlaisen väreilevän kalvon läpi. Pohdin ilmiötä pitkän aikaa, ja päädyin siihen, että kyseessä olisi ollut kylmän ja lämpimän ilmamassan välinen jyrkkä raja. Epävarmuus kuitenkin vaivasi minua tämänkin jälkeen sen verran, ettei Kampissa suorittamistani PUA-harjoituksista tullut mitään. Paluumatkalla sama kalvo oli näkyvissä samassa kohti, ja bussi ajoi sen läpi kuten ennenkin, ja jouduin siis ottamaan ilmamassahypoteesini uudelleen tarkasteltavaksi.

Pohdin asiaa koko illan ja yön, ja päädyin lopulta todennäköisempiä selityksiä pois suljettuani siihen, että olen joutunut kahden rinnakkaistodellisuuden loukkuun. Kokemani Espoo on samassa todellisuudessa kuin missä olen syntynytkin, mutta Helsingin keskusta edustaa rinnakkaistodellisuutta, jossa en ole olemassa. Tämä on toki vasta alustava hypoteesi, ja minun on tehtävä vielä paljon jatkotutkimuksia, jotta loukun luonne ja sen kaikkinaiset vaikutukset elämääni selviäisivät minulle. Tiedän, että tämä kuulostaa hyvin oudolta ja ehkä hullultakin, ja etenkin luonnontieteitä opiskelleena pidän kunnia-asiana, etten hurahda minkäänlaisiin huuhaateorioihin, mutta edes Occamin partaveitsi ei enää kykene auttamaan minua.

Rinnakkaismaailmankaikkeudet ovat todellinen fysikaaliseen todellisuuteemme erottamattomasti kuuluva ilmiö, jolle on vahva teoreettinen perusta ns. kvanttimekaniikan monimaailmatulkinnan kautta. Luotan tässä asiassa täysin professori David Deutschin kirjassaan "Todellisuuden rakenne" esittämään argumentaatioon, jonka mukaan kvanttimekaaniset rinnakkaistodellisuudet ovat olemassa yhtä konkreettisesti kuin omammekin. Olen itse opiskellut kvanttimekniikkaa vain viiden opintopisteen peruskurssin verran, mutta aion lähiaikoina itseopiskella myös myöhempien kurssien materiaalin, sillä minulla ei tällä hetkellä ole minkäänlaisia teoreettisia edellytyksiä ymmärtää, kuinka eri todellisuuksien välillä voi olla olemassa tämäntyyppinen makromittakaavallinen, havaitsijariippuvainen ja ympäristönsä suhteen paikallaan pysyvä "madonreikä". Tämä ymmärrys on kuitenkin oleellista, jotta pystyisin ymmärtämään minua konkreettisesti ympäröivää arkitodellisuutta.

En ole läheskään ainoa ihminen, joka on joutunut rinnakkaistodellisuuksien loukkuun. Esimerkiksi Internetissä ovat jo pitkän aikaa vaikuttaneet ns. otherkin-henkilöiden vertaistukiryhmät. Otherkinit ovat henkilöitä, jotka tietävät ulkomuodostaan huolimatta olevansa todellisuudessa esimerkiksi haltioita ja lohikäärmeitä -- olentoja, joita ei yleisen konsensuksen mukaan ole olemassakaan. Olen aikaisemmin pitänyt otherkinien juttuja pelkkänä todellisuuspakoisena huuhaana, mutta viimeiaikaiset omakohtaiset kokemukseni ovat saaneet minut miettimään näkökantojani uudelleen. Olen itse saanut kuulla, ettei minua ole olemassa, mutta näillä kaukaisemmista rinnakkaistodellisuuksista saapuneilla on varmasti vielä monin verroin vaikeampaa, sillä he ovat saaneet sietää väitteitä, ettei heidän edustamiaan eliölajeja ole olemassa!

Tänään, 9.11.2010, en päässyt enää kirjautumaan Piraattipuolueen WWW-palveluihin. Katson tämän tarkoittavan, että kysymykseni todellisesta olemassaolostani on loppuun käsitelty enkä voi ns. ei-todellisena henkilönä myöskään kuulua puolueeseen. Tämä on minun mielestäni sääli, sillä Piraattipuolue voisi edistyksellisenä ja tieteellisen rationaalisena puolueena profiloitua myös rinnakkaistodellisuusongelmaisten henkilöiden puolestapuhujana. Itse en näe mitään syytä, miksen voisi "olemassaolemattomuudestani" huolimatta kuulua puolueeseen ja edistää piraattiaatetta. Ajatukseni ovat täysin puolueohjelman mukaisia eivätkä "hullummatkaan" ajatukseni ole kovin kaukana siitä, mitä Panu Horsmalahti, Samuli Pahalahti ja muut suomalaiset korkean profiilin piraattiajattelijat esittävät.

Miten tästä eteenpäin?

En tiedä.

Tomi "Wareborg" Kuuslahti
Poliittisesti koditon

20 comments:

  1. Luulen, että Wareborg on itse singulariteetti aikamatkalla menneisyyteen -- miten muuten kuin noosfäärisellä yliälyprosessoinnilla voisi selittää näin rivakan intertekstuaalisuuden?

    ReplyDelete
  2. wareborgin pua-teksti oli myös kopiopastaa jonkun piraattinysvärin kirjoituksesta.

    ReplyDelete
  3. Valitettavasti myös kotitodellisuutesi taitaa olla jämähtänyt yhteen aikapisteeseen. Ehkä sinulle on käynyt kuten Bruce Willisille ja olet kuollut, mutta et itse vain käsitä sitä.

    K-extraa ei ole ollut kohta kahteen vuoteen.

    ReplyDelete
  4. Ehkä voisin selkeyden vuoksi vakiinnuttaa eri rinnakkaistodellisuuksista käyttämäni nimitykset.

    "Wareborg-todellisuus" on tästedes se todellisuus, jossa olen itse syntynyt, ja joka vastaa itselleni myös fyysistä todellisuutta Espoon osalta. Otaniemen K-Extra on tässä maailmassa olemassa vielä vuonna 2010.

    "Internet-todellisuus" on taasen se todellisuus, jota Internetin ja puhelinverkon kautta havainnoimani maailma vastaa, ja joka vastaa itselleni fyysistä todellisuutta ainakin Helsingin keskustan osalta. Minä, äitini ja Otaniemen K-Extra eivät ole olemassa tässä todellisuudessa vuonna 2010.

    Näiden todellisuuksien välillä on rajapintoja, joista yhden havaitsin eilen kaksi kertaa Lauttasaaren sillan kohdalla. En tiedä, onko muita rajapintoja ja missä ne sijaitsevat. Mikäli rajapinnassa on topologisia aukkoja (eli se ei ympäröi Espoota täysin), voi minulle olla mahdollista vierailla fyysisesti Wareborg-todellisuuden Helsingissä. Aion tutkia rajapintoja lähiaikoina lisää esimerkiksi yrittämällä käydä Helsingissä muiden mahdollisten reittien kautta.

    ReplyDelete
  5. Havaitsin muuten jokin aika sitten myös, että minulla on koneellani Linux-kernelin 2.6.35.2 lähdekoodipaketti, joka on päivätty 15.10.2010, eli ennen otaksumaani todellisuuksien sekoittumista. Kernel.orgista löytyvä versio 2.6.35.2 on kuitenkin päivätty aikaisemin. Latasin sen koneelleni, ajoin diffin ja löysin melkoisen läjän huomattavia eroja - esimerkiksi ajureita laitteille, joita ei pitäisi olla olemassakaan! Pakettien pitäisi kuitenkin olla täysin identtiset.

    Otin käyttämieni WWW-selainten cachetiedostot talteen, sillä ne tulevat olemaan kultaakin arvokkaampia tulevissa todellisuustutkimuksissani ja paljastamaan elintärkeitä asioita Wareborg-todellisuuden ja Internet-todellisuuden eroista.

    ReplyDelete
  6. Tiesin aina Emmanuel Carrèren olleen Wareborgin takana!

    ReplyDelete
  7. Mutta eiväthän kaikki sukulaiset ole sinua hyljännyt!

    ReplyDelete
  8. Nyt olisi tärkeää löytää kaikki ne sukulaiseni ja ystäväni, joilla on vielä Wareborg-todellisuuden mukainen muistikuva minusta. Tarvitsen itselleni nimittäin "virallisen olemassaolon", eli henkilöllisyystodistuksen, merkinnät väestörekisterin tietokantaan jne. Elämäni tulee luultavasti vaikeutumaan huomattavasti lähiviikkojen aikana kun todellisuuksien raja saavuttaa Otaniemen, joten tarvitsen myös väliaikaisen majapaikan.

    ReplyDelete
  9. Jätkä on kyl ihan sekasin, mut osaa se kirjottaa. :D
    (Täyttä diibadaabaa kylläkin, mut onhan sekin taito!)

    ReplyDelete
  10. Kuule, tarvitset yksinkertaisesti psykiatrista hoitoa.

    Fiksu ihminen, mutta nyt on sinun aivokemiat menneet sekaisin. Miksi tämä vaihtoehto on niin vaikeaa ottaa huomioon? :)

    Kokeileppa ensin sitä, niin palataan sitten asiaan.

    ReplyDelete
  11. Suljin mielenterveysongelmien mahdollisuudet pois jo melko varhaisessa vaiheessa.

    ReplyDelete
  12. Toivon, että jatkat kirjoittamista näistä todellisuuden rajoja käyvistä kokemuksistasi. Harvoin saamme luettavaksemme autenttisia kokemuksia transdimensionaalisista vojaaseista..

    ReplyDelete
  13. Mulla on kuvia susta sieltä ristiäisistä. Tai siis mun porukoilla, haluukko ne johonkin meiliin tai laitanko facebookiin?

    ReplyDelete
  14. vähennä huumeita?

    ReplyDelete
  15. Eikö kukaan muu huomaa että nyt 11.10, eikä 11.11, kuten keskustelupäiväykset osoittavat?

    ReplyDelete
  16. Fringe on hyvä tv-sarja kannattaa seurata muidenkin kun Wareborgin =)

    ReplyDelete
  17. Täähän alkaa menee mielenkiintoiseks. Ootko ottanu huomioon sitä vaihtoehtoa että olet ehkä ns. Walk-In ?

    "Walk-ins are people from other dimensions who have walked in to the body of a person here on earth. In all cases there is a contract made before the host, the original soul, is born for this to occur. Walk-ins use this method to enter the earth plane when their mission requires that begin soon after they arrive. Their mission necessitates they skip the birth and adolescent stage and come into an adult body. This is not always the case. Some walk-ins come into much younger bodies, but this is more the exception than the rule. When a child walk-in occurs, it is because the soul coming in needs the experiences of childhood and adolescence as a foundation for their mission. Childhood and adolescent walk-ins usually don’t awaken until they reach adulthood."

    Lähde: http://starseeds.net/notes/index/show?noteKey=What_is_a_walkin%3F, saattaa vaatia rekisteröitymisen.

    ReplyDelete
  18. Oek sdijfie oajdji fff eiwös vmofpkkp?

    Kofss aijpiewm mdpqqq deko kd qoksf. Jwåkeeen koapoisjdn? Kfko? Omfewp msdi msimfid siunu fkoep pfpf apöök estra aaaaao eok oeoekofk koof kf ooap olemt hgurynm ifvdsuu uir veruisn jwffkemf.

    ReplyDelete
  19. Lääkkeet!

    ReplyDelete
  20. Laihduta hyvä mies!

    ReplyDelete