Viimeiset pari viikkoa ovat olleet minulle varsin kiireisiä, mutta tänään minulla on vihdoinkin ollut aikaa rentoutua IRC-keskustelussa. Ex-puoluetoverieni suosimalla #ihmissuhteet-kanavalla on käyty tänään runsaasti mielenkiintoista keskustelua, josta haluan jakaa blogini lukijoille seuraavat Panu Horsmalahden kirjoittamat kommentit. Mieluiten toki kirjoittaisin näistä asioista itse, kuten olen kirjoittanut aiemminkin, mutta mielestäni Horsmalahti onnistui tänään ilmaisemaan asiat IRC-keskustelussa niin hyvin, etten pystyisi itse mitenkään vastaavaan suoritukseen.
17:04 <@nawi> Miehet eivät tee huonoja töitä huvin vuoksi, vaan naisten asettaman partneripreferenssin takia
19:04 <@nawi> aina voi luulla ettei pua-tekniikat toimi itseensä
19:04 <@nawi> vähän sama kuin sanoo että mainokset eivät toimi itseensä
19:06 <@nawi> ja jos pua katsotaan yleiseksi "miten isket naiset" jutuksi, se toimii määritelmällisesti jokaiseen, kunhan tietää oikeat muuttujien arvot
19:06 <@nawi> eli eri iskutekniikat toimii erilailla eri naisiin
19:41 <@nawi> sodan aikana naiset voisi pakottaa tarjoamaan seksipalveluita sotilaille
19:41 <@nawi> parempi se kuin kuolema
19:42 <@nawi> mutta on poliittisesti korrektia sanoa että miesten tulee asettaa henkensä alttiiksi, mutta ei saa pakottaa naisia edistämään sotilaiden moraalia
19:43 <@nawi> naiset voi toki valita armeijan ja sen bordellin välillä
19:51 <@nawi> kannatan sukupuolineutraalia sodankäyntiä
19:51 <@nawi> naiset toki menis ilomielin bordelliin intin sijaan
19:51 <@nawi> seksihän o kivaa
20:14 <@nawi> on niitä atm:ia monen laisia
20:14 <@nawi> ei se ole mikään monoliittinen ihmisryhmä
20:15 <@nawi> MIT:n opiskelijoilla on paljon vaikeuksia esim.
20:15 <@nawi> joutuu turvautumaan prostituutioon
20:15 <@nawi> maailma on totaalisen paska välillä
20:15 <@nawi> eettisessä yhteiskunnassa naiset parvelis mensalaisten ympärillä
20:16 <@nawi> siinä yhteiskunnassa oltaisiin jo singulariteetissa ja kaikki ongelmat olis ratkaistu
20:18 <@nawi> mieluummin tyhmät jää ilman kuin fiksut
20:18 <@nawi> mieluummin ilkeät jää ilman kuin kiltit ihmiset
20:18 <@nawi> naiset voivat muuttaa maailman muuttamalla partneripreferenssejä
20:21 <@nawi> pitäis olla niin että MIT-nörtit saa kaikki hotimmat
20:21 <@nawi> aiheuttaa painetta miehille kouluttautua
Panu Horsmalahti on Piraattipuolueen eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaan vaalipiirissä, ja suosittelen hänen äänestämistään varauksetta kaikille tämän alueen asukkaille. Horsmalahti on aiemmassa IRC-keskustelussa ilmaissut kiinnostuksensa tasa-arvoministerin salkkua kohtaan, joten etenkin niiden tamperelaisten, joita tasa-arvoasiat kiinnostavat, kannattaa antaa äänensä Horsmalahdelle.
Showing posts with label pua. Show all posts
Showing posts with label pua. Show all posts
2010-11-23
Viikonloppumme kellaribunkkerissa.
Omilla aivoillaan ajattelevat suomalaiset ovat varmasti huomanneet jo ajat sitten, että selvisin hengissä rinnakkaistodellisuuksien välisen rajapinnan umpeenkuroutumisesta. Myös kohtalotoverini Olga selvisi hengissä. Voimme kiittää selviytymisestämme sitä, että läksimme pakomatkallemme hyvissä ajoin ja hyvin varustautuneina.
Läksimme Olgan autolla kohti pohjoista perjantaiaamuna kello 8:00. Pidimme jatkuvasti radiota päällä, jotta saisimme kuulla mahdolliset ylimääräiset uutislähetykset Otaniemen tilanteesta. Ainuttakaan ylimääräistä uutislähetystä ei kuitenkaan iltapäivään mennessä tullut.
Ennen perjantaita olin keskustellut Olgan kanssa pääosin käytännöllisistä ja tieteellisistä asioista, mutta automatkan aikana keskustelut etenivät varovaisesti myös aina vain henkilökohtaisempiin aiheisiin johtuen mm. ensisijaisesta matkakohteestamme. Kyseessä oli Äänekosken kunnan Parantalan kylässä sijaitseva Olgan vanhempien maatila, jonka kellaritiloihin Olgan isoisä on aikanaan rakentanut bunkkerin, jota Olgan isä on tämän jälkeen pitänyt kunnossa. Olgan perhehistoria on kuitenkin tässä rinnakkaistodellisuudessa erilainen kuin Wareborg-todellisuudessa, ja tästä syystä meidän tuli käydä läpi lukuisia erilaisia vaihtoehtohistoriallisia skenaarioita ennen Äänekoskelle saapumistamme.
Huolellisista valmisteluistamme huolimatta olimme tehneet yhden huomattavan virheen -- olimme nimittäin pakanneet kaikki eväämme säteilynkestävään kuljetuslaatikkoon, josta niitä olisi ollut turhan aikaaviepää ruveta purkamaan kulun päällä. Lisäksi koska Olga on henkilö, jolla verensokeripitoisuus vaikuttaa huomattavissa määrin rationaaliseen ajattelukykyyn, jouduimme pysähtymään matkan varrella jossain ruokakaupassa, josta ostimme tarjouksessa olleita Hälsans Kökin soijanakkeja. Söimme ne kylminä.
Saavuimme maatilalle, mutta havaitsimme, että se on tämän todellisuuden puolella autio. Bunkkeri sentään oli tallella. Kuljetimme ensi töiksemme tavaramme bunkkeriin, kun oli vielä suhteellisen valoisaa. Sähköt oli katkaistu, joten jouduimme portaikossa liikkuessamme käyttämään kypärälamppuja.
Koska meillä oli vielä joitakin tunteja aikaa tavaroidemme siirtämisen jälkeen, ehdimme tutustua tilan esineistöön ja rekonstruoida sen avulla Olgan perhehistorian pääpiirteittäin. Saimme selville, että Olgan isä ja äiti olivat tavanneet tässäkin todellisuudessa ja asuneet tilalla yhdessä muutamia vuosia. Olgan isoveli oli ehtinyt syntyä, mutta Olga itse jäi syntymättä, sillä vanhemmat erosivat vuonna 1985. Eron syynä oli ilmeisesti se, että Olgan isällä oli tässä todellisuudessa huomattavasti voimakkaampi tarve valmistautua ydinsotaan, mikä aiheutti ongelmia avioliitolle. Tämä tosin oli onni meille, sillä bunkkeria oli huollettu varsin hyvin aina vuoteen 1998 asti, jolloin Olgan isä kuoli tapaturmaisesti ilmeisesti omatekoisia räjähteitä kokeillessaan. Bunkkeriin varastoidut elintarvikesäilykkeet olivat menneet vanhaksi vuonna 2001, joten heitimme ne pois saadaksemme tilaa omillemme.
Bunkkerissa oli paristoilla toimiva radio, ja myös paristot näyttivät olevan toimintakuntoiset. Laitoimme radion päälle, jotta kuulisimme uutislähetykset. Radio oli kytketty bunkkerin ulkopuolella sijaitsevaan ulkoantenniin, jota pystyimme pienen askartelun jälkeen käyttämään myös mobiilin dataliikenteen apuantennina. Bunkkerissa oli myös valaistusta varten muutamia kaasuvalaisimia, joista laitoimme yhden päälle säästääksemme kypärälamppujamme.
Meillä oli mukanamme oma geiger-ilmaisin, jonka Olga oli käynyt alkuviikosta hakemassa eräästä TKK:n laboratoriosta Wareborg-todellisuuden puolelta. Teknisesti ottaenhan tämä oli varastamista, mutta katsoimme, että koska ihmiskunnan tulevaisuus saattaa olla meidän käsissämme, oli ilmaisimen varastaminen perusteltua. Lisäksi emme voi enää jäädä kiinni varkaudesta, sillä olemme nyt toisen rinnakkaistodellisuuden puolella.
Noin kello 20:00 aikoihin minua hermostutti paitsi tulossa ollut todellisuuksien rajapinnan kuroutuminen, myös yhdessäolo naispuolisen henkilön kanssa, jonka olin tähän mennessä uudelleenarvioinut peräti HB9.25:ksi. Itseluottamustani parantaakseni kävin pukemassa ylleni stetson-hatun, kolikot ja origamikurjen, jotka olin ottanut mukaani nimenomaan tätä skenaariota silmälläpitäen. Minulla oli mukana myös PUA-kirjallisuutta, josta kertasin samalla pikaisesti ja mahdollisimman huomaamattomasti kaikki naisten kanssa keskusteluun ja kinoeskalaatioon liittyvät säännöt.
Käytin Olgaan monenlaisia openereita, joista muutamien avulla sain aikaiseksi parhaimmillaan yli puolen tunnin mittaisen keskustelun. Keskustelu piti kuitenkin keskeyttää noin kello 21:25, jolloin laitoimme aikataulun mukaisesti kaasunaamarit ja suojakypärät paikoilleen. Kaasunaamari heikentää sekä miehen että naisen viehättävyysastetta useilla kymmenillä prosenttiyksiköillä, eikä myöskään puheesta ota kovin hyvin selvää kaasunaamarin läpi. Jatkoin kuitenkin kinoeskalaatiolla, sillä Olga tuntui kaipaavan läheisyyttäni ja antoi kinoeskalaatiolleni varsin positiivisia vastesignaaleja.
Seurasimme välillä geigermittarin lukemaa, ja havaitsimme siinä lievää nousua kello 21:30 jälkeen. Hieman ennen kello 21:43 havaitsimme molemmat jonkinlaisen välähdyksen, joka korostui erityisesti kaikissa metalliesineissä kuten säilykepurkeissa ja ylläni olevissa kolikoissa ja origamikurjessa. Geigermittari havaitsi ilmeisestikin gammasäteilyryöpsäyksestä johtuneen huomattavan piikin, minkä jälkeen lukema rupesi taas laskemaan. Se pysyi kuitenkin kaiken aikaa suojarajan alapuolella. Odotimme muutamia minuutteja, ja kun mitään ei tuntunut tapahtuneen meille, päätin jatkaa hyvällä mallilla ollutta kinoeskalaatiotani vähentämällä vaatteita sekä itseltäni että Olgalta. Pidimme kuitenkin kaasunaamarit edelleen päällä. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että minulla olisi mahdollisuus päästä Olgan kanssa full closeen.
PUA-termistöä tuntemattomille: joo, kyllä me rakastelimmme, ja se oli minun ns. eka kertani. Mutta samaan hengenvetoon on kyllä painotettava pari asiaa: 1) Tämä "eka kerta" ei todellakaan ole olennaisinta koko tässä viikonlopussa. 2) Tuo nainen on minulle enemmänkin kuin "Wareborgin eka hoito". Okei?
Vaginaaliyhdynnän jälkeen poistin normaalin kondomini paikoiltaan, ja noudin tarpeistostani Condomi-makukortsupaketin, sillä halusin antaa Olgalle ns. "moloa poskeen". Arpa ratkaisi tämänkertaiseksi mauksi mansikan. Olga innostui tästä ja otti kaasunaamarinsa pois. Hän otti suuhunsa "reikäpäisen ruhtinaani", tuon "kaljupäisen kostajan" niin, että jonkin ajan päästä laukesin. Tarinan opetus: Jos mies pitää makukortsuja mukana, niin hänen kohdalleen osunut kiinnostavan sukupuolen edustaja suostunee tollaiseen paremmin.
Seksuaalisen kanssakäymisemme päätyttyä puimme vaatteet uudelleen yllemme, mutta jätimme kaasunaamarit toistaiseksi pois, sillä Olga halusi jostain syystä nähdä minun kasvoni. Kävin tekemässä Facebook-tilapäivityksen ja blogikommentin, joissa totesin meidän molempien olevan edelleen elossa, ja että mikäli säteilyarvot näyttäisivät nyt pysyvän entisellään, voisimme noin puolen tunnin varoajan jälkeen nousta maan pinnalle mittaamaan siellä vallitsevat arvot. Tämän jälkeen me sitten pussailimme, halimme ja lääpimme, ja Olga teki minulle myös muutaman fritsun.
Monien mielestä fritsut ovat varmaan "ihan teinixiä touhua", mutta sanokaa mitä sanotte, mutta se tuntuu aika jännältä, kun niitä fritsuja minulle tehdään. On se toki myös jonkinlainen muisto juuri koetuista ihanista hetkistä. Mutta ei minulle ole kovin tärkeää päästä tollaisilla viestittämään muille, että "Hei katsokaa! Minulla on ollut jotain säpinää kiinnostavan sukupuolen edustajien kanssa!".
Varoajan jälkeen laitoimme kaasunaamarit päälle ja nousimme maan pinnalle geigermittarin kanssa. Säteilyarvot näyttivät silloin melko alhaisilta, emmekä havainneet myöskään todellisuudessa minkäänlaisia uusia muutoksia, joskin pimeys jossain määrin haittasi kokonaisarvion tekemistä. Olgan auto ei näyttänyt anomaalisuudestaan huolimatta kärsineen vaurioita. Päätimme kuitenkin viettää yömme bunkkerissa, sillä yön aikana saattaisi alueelle tulla tuulen mukana radioaktiivisia laskeumia. Tätä varten kannoimme bunkkeriin muutamia ullakolta löytämiämme patjoja. Varsinaisia petivaatteita emme löytäneet, mutta onneksi meillä oli makuupussit mukanamme.
Ennen nukkumaanmenoa Olga näytti minulle erääseen TKK:n kurssiin liittyvää tutkimusraporttiaan. Ensin luin alusta muutaman kaavan. Sitten pyysin häntä näyttämään minulle omasta mielestään parhaat kaavat. Jotkut niistä tajusin jotakuinkin täysin ja liikutuin niistä niin, että olin enemmän tai vähemmän itku kurkussa. Ja sitten kun hän näytti omasta mielestään parhaan kaavan, niin sen kohdalla me kumpikin nyyhkimme. Tämän jälkeen Olga laati täytekynällä konseptipaperille pienen yhtälön, jossa hän kvanttimekaanisen aaltofunktion keinoin kuvaili, millaisena hän minut näkee. Ja vähän taas "hommailtiin". Joskus aamuviiden aikoihin menimme "nukq".
Herätin Olgan suudelmin ja hyväilyin. Katsoimme, että terveydelle vaarallisen radioaktiivisen laskeuman riski on meille enää minimaalinen, ja että voimme nyt nousta lopullisesti ylös bunkkerista. Pääkaupunkiseudulle palaamisessa olisi kuitenkin vielä jonkinlainen riski johtuen sekä säteilystä että supersäietason todellisuusanomaaleista, joten päätimme pysyä Äänekoskella varmuuden vuoksi vielä muutaman päivän ajan. Meillä oli mukanamme riittävästi elintarvikkeita, joita pystyimme myös lämmittämään leivinuunin avulla.
Palasimme lopulta Vantaalle tänään tiistai-iltana. Pidämme vielä toistaiseksi entisen koulutoverini asunnolla, mutta siirrämme "tukikohtamme" luultavasti lähiaikoina Mikon tai Tuukan asunnolle, jotta riskimme joutua hullujenhuoneelle minimoituisi. Lisäksi Olgaa on häirinnyt koulutoverini häneen kohdistama AFC-tasoinen lääppiminen, joka on Olgan mukaan lähinnä säälittävää amatööriräpellystä verrattuna tieteellisellä perusteellisuudella toimiviksi osoitettuihin mestariluokan PUA-tekniikoihin, joita itse käytän.
Läksimme Olgan autolla kohti pohjoista perjantaiaamuna kello 8:00. Pidimme jatkuvasti radiota päällä, jotta saisimme kuulla mahdolliset ylimääräiset uutislähetykset Otaniemen tilanteesta. Ainuttakaan ylimääräistä uutislähetystä ei kuitenkaan iltapäivään mennessä tullut.
Ennen perjantaita olin keskustellut Olgan kanssa pääosin käytännöllisistä ja tieteellisistä asioista, mutta automatkan aikana keskustelut etenivät varovaisesti myös aina vain henkilökohtaisempiin aiheisiin johtuen mm. ensisijaisesta matkakohteestamme. Kyseessä oli Äänekosken kunnan Parantalan kylässä sijaitseva Olgan vanhempien maatila, jonka kellaritiloihin Olgan isoisä on aikanaan rakentanut bunkkerin, jota Olgan isä on tämän jälkeen pitänyt kunnossa. Olgan perhehistoria on kuitenkin tässä rinnakkaistodellisuudessa erilainen kuin Wareborg-todellisuudessa, ja tästä syystä meidän tuli käydä läpi lukuisia erilaisia vaihtoehtohistoriallisia skenaarioita ennen Äänekoskelle saapumistamme.
Huolellisista valmisteluistamme huolimatta olimme tehneet yhden huomattavan virheen -- olimme nimittäin pakanneet kaikki eväämme säteilynkestävään kuljetuslaatikkoon, josta niitä olisi ollut turhan aikaaviepää ruveta purkamaan kulun päällä. Lisäksi koska Olga on henkilö, jolla verensokeripitoisuus vaikuttaa huomattavissa määrin rationaaliseen ajattelukykyyn, jouduimme pysähtymään matkan varrella jossain ruokakaupassa, josta ostimme tarjouksessa olleita Hälsans Kökin soijanakkeja. Söimme ne kylminä.
Saavuimme maatilalle, mutta havaitsimme, että se on tämän todellisuuden puolella autio. Bunkkeri sentään oli tallella. Kuljetimme ensi töiksemme tavaramme bunkkeriin, kun oli vielä suhteellisen valoisaa. Sähköt oli katkaistu, joten jouduimme portaikossa liikkuessamme käyttämään kypärälamppuja.
Koska meillä oli vielä joitakin tunteja aikaa tavaroidemme siirtämisen jälkeen, ehdimme tutustua tilan esineistöön ja rekonstruoida sen avulla Olgan perhehistorian pääpiirteittäin. Saimme selville, että Olgan isä ja äiti olivat tavanneet tässäkin todellisuudessa ja asuneet tilalla yhdessä muutamia vuosia. Olgan isoveli oli ehtinyt syntyä, mutta Olga itse jäi syntymättä, sillä vanhemmat erosivat vuonna 1985. Eron syynä oli ilmeisesti se, että Olgan isällä oli tässä todellisuudessa huomattavasti voimakkaampi tarve valmistautua ydinsotaan, mikä aiheutti ongelmia avioliitolle. Tämä tosin oli onni meille, sillä bunkkeria oli huollettu varsin hyvin aina vuoteen 1998 asti, jolloin Olgan isä kuoli tapaturmaisesti ilmeisesti omatekoisia räjähteitä kokeillessaan. Bunkkeriin varastoidut elintarvikesäilykkeet olivat menneet vanhaksi vuonna 2001, joten heitimme ne pois saadaksemme tilaa omillemme.
Bunkkerissa oli paristoilla toimiva radio, ja myös paristot näyttivät olevan toimintakuntoiset. Laitoimme radion päälle, jotta kuulisimme uutislähetykset. Radio oli kytketty bunkkerin ulkopuolella sijaitsevaan ulkoantenniin, jota pystyimme pienen askartelun jälkeen käyttämään myös mobiilin dataliikenteen apuantennina. Bunkkerissa oli myös valaistusta varten muutamia kaasuvalaisimia, joista laitoimme yhden päälle säästääksemme kypärälamppujamme.
Meillä oli mukanamme oma geiger-ilmaisin, jonka Olga oli käynyt alkuviikosta hakemassa eräästä TKK:n laboratoriosta Wareborg-todellisuuden puolelta. Teknisesti ottaenhan tämä oli varastamista, mutta katsoimme, että koska ihmiskunnan tulevaisuus saattaa olla meidän käsissämme, oli ilmaisimen varastaminen perusteltua. Lisäksi emme voi enää jäädä kiinni varkaudesta, sillä olemme nyt toisen rinnakkaistodellisuuden puolella.
Noin kello 20:00 aikoihin minua hermostutti paitsi tulossa ollut todellisuuksien rajapinnan kuroutuminen, myös yhdessäolo naispuolisen henkilön kanssa, jonka olin tähän mennessä uudelleenarvioinut peräti HB9.25:ksi. Itseluottamustani parantaakseni kävin pukemassa ylleni stetson-hatun, kolikot ja origamikurjen, jotka olin ottanut mukaani nimenomaan tätä skenaariota silmälläpitäen. Minulla oli mukana myös PUA-kirjallisuutta, josta kertasin samalla pikaisesti ja mahdollisimman huomaamattomasti kaikki naisten kanssa keskusteluun ja kinoeskalaatioon liittyvät säännöt.
Käytin Olgaan monenlaisia openereita, joista muutamien avulla sain aikaiseksi parhaimmillaan yli puolen tunnin mittaisen keskustelun. Keskustelu piti kuitenkin keskeyttää noin kello 21:25, jolloin laitoimme aikataulun mukaisesti kaasunaamarit ja suojakypärät paikoilleen. Kaasunaamari heikentää sekä miehen että naisen viehättävyysastetta useilla kymmenillä prosenttiyksiköillä, eikä myöskään puheesta ota kovin hyvin selvää kaasunaamarin läpi. Jatkoin kuitenkin kinoeskalaatiolla, sillä Olga tuntui kaipaavan läheisyyttäni ja antoi kinoeskalaatiolleni varsin positiivisia vastesignaaleja.
Seurasimme välillä geigermittarin lukemaa, ja havaitsimme siinä lievää nousua kello 21:30 jälkeen. Hieman ennen kello 21:43 havaitsimme molemmat jonkinlaisen välähdyksen, joka korostui erityisesti kaikissa metalliesineissä kuten säilykepurkeissa ja ylläni olevissa kolikoissa ja origamikurjessa. Geigermittari havaitsi ilmeisestikin gammasäteilyryöpsäyksestä johtuneen huomattavan piikin, minkä jälkeen lukema rupesi taas laskemaan. Se pysyi kuitenkin kaiken aikaa suojarajan alapuolella. Odotimme muutamia minuutteja, ja kun mitään ei tuntunut tapahtuneen meille, päätin jatkaa hyvällä mallilla ollutta kinoeskalaatiotani vähentämällä vaatteita sekä itseltäni että Olgalta. Pidimme kuitenkin kaasunaamarit edelleen päällä. En ollut tullut ajatelleeksikaan, että minulla olisi mahdollisuus päästä Olgan kanssa full closeen.
PUA-termistöä tuntemattomille: joo, kyllä me rakastelimmme, ja se oli minun ns. eka kertani. Mutta samaan hengenvetoon on kyllä painotettava pari asiaa: 1) Tämä "eka kerta" ei todellakaan ole olennaisinta koko tässä viikonlopussa. 2) Tuo nainen on minulle enemmänkin kuin "Wareborgin eka hoito". Okei?
Vaginaaliyhdynnän jälkeen poistin normaalin kondomini paikoiltaan, ja noudin tarpeistostani Condomi-makukortsupaketin, sillä halusin antaa Olgalle ns. "moloa poskeen". Arpa ratkaisi tämänkertaiseksi mauksi mansikan. Olga innostui tästä ja otti kaasunaamarinsa pois. Hän otti suuhunsa "reikäpäisen ruhtinaani", tuon "kaljupäisen kostajan" niin, että jonkin ajan päästä laukesin. Tarinan opetus: Jos mies pitää makukortsuja mukana, niin hänen kohdalleen osunut kiinnostavan sukupuolen edustaja suostunee tollaiseen paremmin.
Seksuaalisen kanssakäymisemme päätyttyä puimme vaatteet uudelleen yllemme, mutta jätimme kaasunaamarit toistaiseksi pois, sillä Olga halusi jostain syystä nähdä minun kasvoni. Kävin tekemässä Facebook-tilapäivityksen ja blogikommentin, joissa totesin meidän molempien olevan edelleen elossa, ja että mikäli säteilyarvot näyttäisivät nyt pysyvän entisellään, voisimme noin puolen tunnin varoajan jälkeen nousta maan pinnalle mittaamaan siellä vallitsevat arvot. Tämän jälkeen me sitten pussailimme, halimme ja lääpimme, ja Olga teki minulle myös muutaman fritsun.
Monien mielestä fritsut ovat varmaan "ihan teinixiä touhua", mutta sanokaa mitä sanotte, mutta se tuntuu aika jännältä, kun niitä fritsuja minulle tehdään. On se toki myös jonkinlainen muisto juuri koetuista ihanista hetkistä. Mutta ei minulle ole kovin tärkeää päästä tollaisilla viestittämään muille, että "Hei katsokaa! Minulla on ollut jotain säpinää kiinnostavan sukupuolen edustajien kanssa!".
Varoajan jälkeen laitoimme kaasunaamarit päälle ja nousimme maan pinnalle geigermittarin kanssa. Säteilyarvot näyttivät silloin melko alhaisilta, emmekä havainneet myöskään todellisuudessa minkäänlaisia uusia muutoksia, joskin pimeys jossain määrin haittasi kokonaisarvion tekemistä. Olgan auto ei näyttänyt anomaalisuudestaan huolimatta kärsineen vaurioita. Päätimme kuitenkin viettää yömme bunkkerissa, sillä yön aikana saattaisi alueelle tulla tuulen mukana radioaktiivisia laskeumia. Tätä varten kannoimme bunkkeriin muutamia ullakolta löytämiämme patjoja. Varsinaisia petivaatteita emme löytäneet, mutta onneksi meillä oli makuupussit mukanamme.
Ennen nukkumaanmenoa Olga näytti minulle erääseen TKK:n kurssiin liittyvää tutkimusraporttiaan. Ensin luin alusta muutaman kaavan. Sitten pyysin häntä näyttämään minulle omasta mielestään parhaat kaavat. Jotkut niistä tajusin jotakuinkin täysin ja liikutuin niistä niin, että olin enemmän tai vähemmän itku kurkussa. Ja sitten kun hän näytti omasta mielestään parhaan kaavan, niin sen kohdalla me kumpikin nyyhkimme. Tämän jälkeen Olga laati täytekynällä konseptipaperille pienen yhtälön, jossa hän kvanttimekaanisen aaltofunktion keinoin kuvaili, millaisena hän minut näkee. Ja vähän taas "hommailtiin". Joskus aamuviiden aikoihin menimme "nukq".
Herätin Olgan suudelmin ja hyväilyin. Katsoimme, että terveydelle vaarallisen radioaktiivisen laskeuman riski on meille enää minimaalinen, ja että voimme nyt nousta lopullisesti ylös bunkkerista. Pääkaupunkiseudulle palaamisessa olisi kuitenkin vielä jonkinlainen riski johtuen sekä säteilystä että supersäietason todellisuusanomaaleista, joten päätimme pysyä Äänekoskella varmuuden vuoksi vielä muutaman päivän ajan. Meillä oli mukanamme riittävästi elintarvikkeita, joita pystyimme myös lämmittämään leivinuunin avulla.
Palasimme lopulta Vantaalle tänään tiistai-iltana. Pidämme vielä toistaiseksi entisen koulutoverini asunnolla, mutta siirrämme "tukikohtamme" luultavasti lähiaikoina Mikon tai Tuukan asunnolle, jotta riskimme joutua hullujenhuoneelle minimoituisi. Lisäksi Olgaa on häirinnyt koulutoverini häneen kohdistama AFC-tasoinen lääppiminen, joka on Olgan mukaan lähinnä säälittävää amatööriräpellystä verrattuna tieteellisellä perusteellisuudella toimiviksi osoitettuihin mestariluokan PUA-tekniikoihin, joita itse käytän.
2010-11-10
Lisää havaintoja rinnakkaistodellisuuksista.
Kirjoitin eilen blogiini merkillisistä havainnoista, joita olen viime aikoina tehnyt liittyen arkiseen elinympäristööni. Aiheeseen liittyvät tutkimukset ovat nyt edenneet, ja voin esittää jo jonkinlaisia alustavia päätelmiä.
On ilmeistä, että Otaniemen ja Helsingin välillä on jonkinlainen aika-avaruuskontinuumin disruptio, joka toimii kahden rinnakkaistodellisuusfaasin välisenä rajapintana. Olen nimennyt rinnakkaistodellisuudet selkeyden vuoksi "Wareborg-todellisuudeksi" ja "Internet-todellisuudeksi", ja näiden todellisuuksien ominaispiirteet ovat oman elämäni kannalta seuraavat:
"Wareborg-todellisuus" on se todellisuus, jossa olen itse syntynyt, ja joka vastaa itselleni myös fyysistä todellisuutta tällä hetkellä vielä ainakin Otaniemen osalta. Otaniemen K-Extra on tässä maailmassa olemassa vielä vuonna 2010.
"Internet-todellisuus" on taasen se todellisuus, jota Internetin ja puhelinverkon kautta havainnoimani maailma vastaa, ja joka vastaa itselleni fyysistä todellisuutta ainakin Helsingin keskustan osalta. Minä, äitini ja Otaniemen K-Extra eivät ole olemassa tässä todellisuudessa vuonna 2010.
Kävin eilen illalla Lauttasaaressa tarkastelemassa todellisuuksien välistä rajapintaa lähemmin. Vielä maanantai-iltana rajapinta sijaitsi Lauttasaaren ja Ruoholahden välisen sillan keskivaiheilla, mutta nyt se oli siirtynyt joitakin satoja metrejä länteen päin, lähelle Maamonlahdentien ylikulkusiltaa. Tein lukuisia mittauksia ja silmämääräisiä havaintoja rajapinnan kummallakin puolella käyttäen apuvälineinä mm. yleismittaria, mittanauhaa ja matkapuhelimeni sekuntikello-ohjelmistoa. Havaitsin, että rajapinta ei ollut pelkkä pinta, vaan sillä oli myös paksuus. Minulla oli vaikeuksia mitata tätä paksuutta johtuen rajapinnan reunakohtien epämääräisyydestä, mutta arvioin sen olevan noin 15 senttimetriä. Kun asetin yleismittarini toisen tai molemmat mittausjohdot pinnan sisään, jännitelukemat alkoivat fluksatoida nopeasti edestakaisin kuitenkaan koskaan ylittämättä seitsemääsataa millivolttia. Pinnan sisällä myös väliaineen lämpötila oli kädellä arvioituna noin kymmenen kelviniä korkeampi kuin sen ulkopuolella, ja ilmeisesti tämä lämpötilaero on myös syynä visuaaliseen distortioon, jonka ansiosta pinnan olemassaolon pystyy havaitsemaan näköaistilla muutamien metrien päästä.
Koska rajapinta oli vuorokauden sisällä liikkunut satoja metrejä, katsoin aiheelliseksi mitata sen nopeuden mahdollisimman tarkasti. Ilmiön reunakohtien epämääräisyydestä johtuen myös sen sijainnin tarkka määrittäminen edes kymmenien senttimetrien tarkkuudella tuotti minulle huomattavia vaikeuksia, joten istuskelin ilmiön vieressä kaikkiaan reilun kahden tunnin ajan tehden uusia mittauksia säännöllisin väliajoin. Suoritin mittausten jälkeen tarkan data-analyysin, ja päädyin siihen, että rajapinnan kulkunopeus Länsiväylän suuntaisen komponentin suhteen oli noin 21.4 +/- 0.5 senttimetriä minuutissa. Koska minulla ei ollut mukana kompassia, eikä puhelimessanikaan ole GPS-paikannusominaisuuksia, en pystynyt määrittämään nopeusvektorin Otaniemen suuntaista komponenttia kovinkaan tarkasti, mutta arvioin sen olevan 20 +/- 4 cm/min. Mikäli nopeus siis pysyy vakiona, niin pahimmassa tapauksessa rajapinta tulee saavuttamaan Otaniemen torstaina 19.11.2010 noin klo 4:20 ja oman asuntoni perjantaina 20.11.2010 noin klo 6:00. Minulla on siis vielä yli viikko aikaa ennen kuin syntymätodellisuuteni katoaa kokonaan tapahtumahorisontin tuolle puolen.
Käytin mittausten välisiä odotteluaikoja hyväkseni kyselemällä ohikulkijoilta erilaisia tutkimuksen kannalta oleellisia asioita PUA-tekniikoita hyväksikäyttäen. Approach anxietyni oli kuitenkin varsin voimakas etenkin HB8:n ylittävien naisten kohdalla. Jopa silloin, kun rohkeuteni riitti openerien käyttämiseen, saamani vastaukset olivat valtaosaltaan käyttökelvottomia tutkimusdataksi. Tyypillisiä vastauksia olivat esimerkiksi "Sori, mullon nyt kiire." ja "Vittu, ooksä aivan sekasin?". Eräs noin HB5.5:n luokkaa oleva keski-ikäinen nainen antoi kuitenkin vastaustensa kautta äärimmäisen keskeistä tietoa. Yritän seuraavassa rekonstruoida keskustelun muistitietojeni pohjalta:
Minä: Hei, oletko koskaan käynyt Otaniemessä?
HB5.5: Häh... oon mä...
Minä: Tiedätkö Otaniemen K-Extran?
HB5.5: Eiks se oo lopetettu?
Minä: Niin, onhan se lopetettu. Näetkö muuten tuon väreilevän kalvon tässä kohti, missä liikutan kättäni?
HB5.5: Jaa minkä... emmä kyl mitää nää...
Minä: Asia selvä, kiitoksia tiedosta.
(HB5.5 jatkaa kävelyä ja kävelee tässä välissä rajapinnan läpi)
Minä: Hei! Odotas vielä hetki...
HB5.5: No mitä...
Minä: Mitä sinä sanoit äsken siitä Otaniemen K-Extrasta?
HB5.5: Siis mitä, ollaanks me puhuttu joskus?
Minä: Öö... ei varmaan... mutta siis, että tiedätkö Otaniemen K-Extran?
HB5.5: Ai, kyl mä tiiän...
Minä: Onko se vielä olemassa?
HB5.5: No eiks se oo...
Minä: Asia selvä, kiitoksia tiedosta. Voisinko muuten saada sinun puhelinnumerosi?
HB5.5: Vitun hullu, kehtaat vielä tommosen jutun jälkeen kysyy!!! Hyvästi!!!
Mainittakoon, että yritin edellämainittua canned routinea kaikkiaan neljäänkymmeneenyhdeksään eri henkilöön, mutta sain sen suoritettua loppuun asti vain kyseisen HB5.5:n kohdalla. Closeen asti en päässyt tässäkään tapauksessa, joten tulos oli pelimiessuorituksena äärimmäisen huono johtuen ehkä siitä, ettei minulla ollut riikinkukkovarusteita ylläni.
Kukaan niistä kymmenestä henkilöstä, joilta sain kysyttyä "väreilevästä kalvosta", ei nähnyt sitä. Tein myös kahden ohikulkijan kohdalla mielenkiintoisen havainnon, että heidän ulkonäkönsä oli vaatteiden osalta erilainen rajapinnan eri puolilla.
Olen havaintojeni perusteella päätellyt, että useimmista ihmisistä on olemassa kaksi rinnakkaismuotoa, toinen Wareborg-todellisuuden ja toinen Internet-todellisuuden puolella. En nähnyt rajapintaa tarkkaillessani yhdenkään ihmisen "katoavan tyhjään" tai "ilmestyvän tyhjästä", joten rajapinnan läpäisytapahtuma on jotenkin synkronoitunut siten, että henkilöiden rinnakkaismuodot läpäisevät sen omissa todellisuuksissaan tarkalleen samassa kohti samaan aikaan.
Itse olen kuitenkin henkilö, jolla ei ole kahta rinnakkaismuotoa eri todellisuuksissa, vaan joka on olemassa vain Wareborg-todellisuuden puolella. Voisin kutsua itseni kaltaisia henkilöitä tämän mukaan esimerkiksi "todellisuusrajoitteisiksi". Hypoteesini mukaan todellisuusrajoitteiset henkilöt kykenevät havaitsemaan todellisuuksien välisen rajapinnan ja kulkemaan sen läpi toisen todellisuuden puolelle mukanaan oman kotitodellisuutensa informaatio.
Ilta ja yö jatkuivat rajapinnan laajempialaisella kartoittamisella. Liikkumismahdollisuuteni olivat rajalliset, mutta havaitsin rajapinnan reunakohdan myös Munkkiniemessä. Aamulla jätin menemättä luennoille selvittääkseni mahdollisimman monta rajapinnan pistettä Otaniemen pohjois- ja länsipuolilta. Löysin reunakohdan jokaisesta suunnasta, josta sitä yritin etsiä, ja päädyin johtopäätökseen, että rajapinnassa todennäköisesti ei ole aukkoa, jonka läpi pystyisin "pakenemaan" omaan todellisuuteeni. Minun on siis hyväksyttävä se tosiseikka, että Internet-todellisuus "syö" alle kahden viikon kuluessa Wareborg-todellisuuden, enkä pysty tekemään tälle asialle mitään. Minun on piakkoin sopeuduttava elämään vieraassa rinnakkaistodellisuudessa, jossa minua ei ole koskaan aiemmin ollut edes olemassa.
Olen onnistunut paikantamaan muutamia ystäviä ja sukulaisia, joilla on minusta Wareborg-todellisuuden mukainen muistikuva. Nämä henkilöt tulevat olemaan lähiviikkojen aikana kultaakin arvokkaampia, sillä he pystyvät tarjoamaan minulle väliaikaisen majapaikan sekä apua virallisten asioiden hoidossa. Wareborg-todellisuuden henkilöpapereitani todennäköisesti pidetään Internet-todellisuuden puolella väärennöksinä, joten etenkin henkilöllisyysasia on hoidettava kuntoon mahdollisimman pian.
Minulla todennäköisesti on myös ennestään tuntemattomia kohtalotovereita, joita todennäköisimmin löytänen Otaniemestä. Vaikka rajapinnan muodon määrittely onkin ollut hyvin haastavaa, olen suhteellisen varma siitä, että "kuplan keskipiste" sijaitsee jossain Otaniemen alueella. Aion lähipäivinä laittaa sekä Internetiin että TKK:n ja K-Extran ilmoitustauluille ilmoituksia, joiden kautta pyrin saamaan yhteyden muihin kaltaisiini todellisuusrajoitteisiin henkilöihin.
Tietokoneelleni on tallennettuna tiedostoja, kuten ennen 20.10.2010 päivättyjen ohjelmistojen lähdekoodeja ja WWW-selainten välimuistitiedostoja. Näiden Wareborg-todellisuudesta peräisin olevien tiedostojen vertailu vastaaviin Internet-todellisuuden versioihin tulee toivottavasti paljastamaan merkittäviä seikkoja todellisuuksien välisistä eroista. Todellisuuksien vertailu on kuitenkin toistaiseksi toissijaista, sillä juuri nyt tärkeintä on saada pelastettua kaikki informaatio, joka Wareborg-todellisuudesta on vielä jäljellä, jotta teknologisen singulariteetin jälkeen Wareborg-todellisuus olisi mahdollista rekonstruoida. Erityisesti haluan varmistaa, että pystyn rekonstruoimaan oman äitini. Minulla on jo nyt ikävä häntä, mutta en tule luultavasti enää koskaan saamaan yhteyttä häneen tässä maailmassa. Singulariteetti on ainoa toivoni saada tavata äitini vielä kerran, ja siihenkin on vielä yli kolmekymmentä vuotta aikaa.
Mutta näillä mennään eteenpäin.
Tomi "Wareborg" Kuuslahti
Todellisuushäiriön uhri ja transdimensionaalinen orpo
On ilmeistä, että Otaniemen ja Helsingin välillä on jonkinlainen aika-avaruuskontinuumin disruptio, joka toimii kahden rinnakkaistodellisuusfaasin välisenä rajapintana. Olen nimennyt rinnakkaistodellisuudet selkeyden vuoksi "Wareborg-todellisuudeksi" ja "Internet-todellisuudeksi", ja näiden todellisuuksien ominaispiirteet ovat oman elämäni kannalta seuraavat:
"Wareborg-todellisuus" on se todellisuus, jossa olen itse syntynyt, ja joka vastaa itselleni myös fyysistä todellisuutta tällä hetkellä vielä ainakin Otaniemen osalta. Otaniemen K-Extra on tässä maailmassa olemassa vielä vuonna 2010.
"Internet-todellisuus" on taasen se todellisuus, jota Internetin ja puhelinverkon kautta havainnoimani maailma vastaa, ja joka vastaa itselleni fyysistä todellisuutta ainakin Helsingin keskustan osalta. Minä, äitini ja Otaniemen K-Extra eivät ole olemassa tässä todellisuudessa vuonna 2010.
Kävin eilen illalla Lauttasaaressa tarkastelemassa todellisuuksien välistä rajapintaa lähemmin. Vielä maanantai-iltana rajapinta sijaitsi Lauttasaaren ja Ruoholahden välisen sillan keskivaiheilla, mutta nyt se oli siirtynyt joitakin satoja metrejä länteen päin, lähelle Maamonlahdentien ylikulkusiltaa. Tein lukuisia mittauksia ja silmämääräisiä havaintoja rajapinnan kummallakin puolella käyttäen apuvälineinä mm. yleismittaria, mittanauhaa ja matkapuhelimeni sekuntikello-ohjelmistoa. Havaitsin, että rajapinta ei ollut pelkkä pinta, vaan sillä oli myös paksuus. Minulla oli vaikeuksia mitata tätä paksuutta johtuen rajapinnan reunakohtien epämääräisyydestä, mutta arvioin sen olevan noin 15 senttimetriä. Kun asetin yleismittarini toisen tai molemmat mittausjohdot pinnan sisään, jännitelukemat alkoivat fluksatoida nopeasti edestakaisin kuitenkaan koskaan ylittämättä seitsemääsataa millivolttia. Pinnan sisällä myös väliaineen lämpötila oli kädellä arvioituna noin kymmenen kelviniä korkeampi kuin sen ulkopuolella, ja ilmeisesti tämä lämpötilaero on myös syynä visuaaliseen distortioon, jonka ansiosta pinnan olemassaolon pystyy havaitsemaan näköaistilla muutamien metrien päästä.
Koska rajapinta oli vuorokauden sisällä liikkunut satoja metrejä, katsoin aiheelliseksi mitata sen nopeuden mahdollisimman tarkasti. Ilmiön reunakohtien epämääräisyydestä johtuen myös sen sijainnin tarkka määrittäminen edes kymmenien senttimetrien tarkkuudella tuotti minulle huomattavia vaikeuksia, joten istuskelin ilmiön vieressä kaikkiaan reilun kahden tunnin ajan tehden uusia mittauksia säännöllisin väliajoin. Suoritin mittausten jälkeen tarkan data-analyysin, ja päädyin siihen, että rajapinnan kulkunopeus Länsiväylän suuntaisen komponentin suhteen oli noin 21.4 +/- 0.5 senttimetriä minuutissa. Koska minulla ei ollut mukana kompassia, eikä puhelimessanikaan ole GPS-paikannusominaisuuksia, en pystynyt määrittämään nopeusvektorin Otaniemen suuntaista komponenttia kovinkaan tarkasti, mutta arvioin sen olevan 20 +/- 4 cm/min. Mikäli nopeus siis pysyy vakiona, niin pahimmassa tapauksessa rajapinta tulee saavuttamaan Otaniemen torstaina 19.11.2010 noin klo 4:20 ja oman asuntoni perjantaina 20.11.2010 noin klo 6:00. Minulla on siis vielä yli viikko aikaa ennen kuin syntymätodellisuuteni katoaa kokonaan tapahtumahorisontin tuolle puolen.
Käytin mittausten välisiä odotteluaikoja hyväkseni kyselemällä ohikulkijoilta erilaisia tutkimuksen kannalta oleellisia asioita PUA-tekniikoita hyväksikäyttäen. Approach anxietyni oli kuitenkin varsin voimakas etenkin HB8:n ylittävien naisten kohdalla. Jopa silloin, kun rohkeuteni riitti openerien käyttämiseen, saamani vastaukset olivat valtaosaltaan käyttökelvottomia tutkimusdataksi. Tyypillisiä vastauksia olivat esimerkiksi "Sori, mullon nyt kiire." ja "Vittu, ooksä aivan sekasin?". Eräs noin HB5.5:n luokkaa oleva keski-ikäinen nainen antoi kuitenkin vastaustensa kautta äärimmäisen keskeistä tietoa. Yritän seuraavassa rekonstruoida keskustelun muistitietojeni pohjalta:
Minä: Hei, oletko koskaan käynyt Otaniemessä?
HB5.5: Häh... oon mä...
Minä: Tiedätkö Otaniemen K-Extran?
HB5.5: Eiks se oo lopetettu?
Minä: Niin, onhan se lopetettu. Näetkö muuten tuon väreilevän kalvon tässä kohti, missä liikutan kättäni?
HB5.5: Jaa minkä... emmä kyl mitää nää...
Minä: Asia selvä, kiitoksia tiedosta.
(HB5.5 jatkaa kävelyä ja kävelee tässä välissä rajapinnan läpi)
Minä: Hei! Odotas vielä hetki...
HB5.5: No mitä...
Minä: Mitä sinä sanoit äsken siitä Otaniemen K-Extrasta?
HB5.5: Siis mitä, ollaanks me puhuttu joskus?
Minä: Öö... ei varmaan... mutta siis, että tiedätkö Otaniemen K-Extran?
HB5.5: Ai, kyl mä tiiän...
Minä: Onko se vielä olemassa?
HB5.5: No eiks se oo...
Minä: Asia selvä, kiitoksia tiedosta. Voisinko muuten saada sinun puhelinnumerosi?
HB5.5: Vitun hullu, kehtaat vielä tommosen jutun jälkeen kysyy!!! Hyvästi!!!
Mainittakoon, että yritin edellämainittua canned routinea kaikkiaan neljäänkymmeneenyhdeksään eri henkilöön, mutta sain sen suoritettua loppuun asti vain kyseisen HB5.5:n kohdalla. Closeen asti en päässyt tässäkään tapauksessa, joten tulos oli pelimiessuorituksena äärimmäisen huono johtuen ehkä siitä, ettei minulla ollut riikinkukkovarusteita ylläni.
Kukaan niistä kymmenestä henkilöstä, joilta sain kysyttyä "väreilevästä kalvosta", ei nähnyt sitä. Tein myös kahden ohikulkijan kohdalla mielenkiintoisen havainnon, että heidän ulkonäkönsä oli vaatteiden osalta erilainen rajapinnan eri puolilla.
Olen havaintojeni perusteella päätellyt, että useimmista ihmisistä on olemassa kaksi rinnakkaismuotoa, toinen Wareborg-todellisuuden ja toinen Internet-todellisuuden puolella. En nähnyt rajapintaa tarkkaillessani yhdenkään ihmisen "katoavan tyhjään" tai "ilmestyvän tyhjästä", joten rajapinnan läpäisytapahtuma on jotenkin synkronoitunut siten, että henkilöiden rinnakkaismuodot läpäisevät sen omissa todellisuuksissaan tarkalleen samassa kohti samaan aikaan.
Itse olen kuitenkin henkilö, jolla ei ole kahta rinnakkaismuotoa eri todellisuuksissa, vaan joka on olemassa vain Wareborg-todellisuuden puolella. Voisin kutsua itseni kaltaisia henkilöitä tämän mukaan esimerkiksi "todellisuusrajoitteisiksi". Hypoteesini mukaan todellisuusrajoitteiset henkilöt kykenevät havaitsemaan todellisuuksien välisen rajapinnan ja kulkemaan sen läpi toisen todellisuuden puolelle mukanaan oman kotitodellisuutensa informaatio.
Ilta ja yö jatkuivat rajapinnan laajempialaisella kartoittamisella. Liikkumismahdollisuuteni olivat rajalliset, mutta havaitsin rajapinnan reunakohdan myös Munkkiniemessä. Aamulla jätin menemättä luennoille selvittääkseni mahdollisimman monta rajapinnan pistettä Otaniemen pohjois- ja länsipuolilta. Löysin reunakohdan jokaisesta suunnasta, josta sitä yritin etsiä, ja päädyin johtopäätökseen, että rajapinnassa todennäköisesti ei ole aukkoa, jonka läpi pystyisin "pakenemaan" omaan todellisuuteeni. Minun on siis hyväksyttävä se tosiseikka, että Internet-todellisuus "syö" alle kahden viikon kuluessa Wareborg-todellisuuden, enkä pysty tekemään tälle asialle mitään. Minun on piakkoin sopeuduttava elämään vieraassa rinnakkaistodellisuudessa, jossa minua ei ole koskaan aiemmin ollut edes olemassa.
Olen onnistunut paikantamaan muutamia ystäviä ja sukulaisia, joilla on minusta Wareborg-todellisuuden mukainen muistikuva. Nämä henkilöt tulevat olemaan lähiviikkojen aikana kultaakin arvokkaampia, sillä he pystyvät tarjoamaan minulle väliaikaisen majapaikan sekä apua virallisten asioiden hoidossa. Wareborg-todellisuuden henkilöpapereitani todennäköisesti pidetään Internet-todellisuuden puolella väärennöksinä, joten etenkin henkilöllisyysasia on hoidettava kuntoon mahdollisimman pian.
Minulla todennäköisesti on myös ennestään tuntemattomia kohtalotovereita, joita todennäköisimmin löytänen Otaniemestä. Vaikka rajapinnan muodon määrittely onkin ollut hyvin haastavaa, olen suhteellisen varma siitä, että "kuplan keskipiste" sijaitsee jossain Otaniemen alueella. Aion lähipäivinä laittaa sekä Internetiin että TKK:n ja K-Extran ilmoitustauluille ilmoituksia, joiden kautta pyrin saamaan yhteyden muihin kaltaisiini todellisuusrajoitteisiin henkilöihin.
Tietokoneelleni on tallennettuna tiedostoja, kuten ennen 20.10.2010 päivättyjen ohjelmistojen lähdekoodeja ja WWW-selainten välimuistitiedostoja. Näiden Wareborg-todellisuudesta peräisin olevien tiedostojen vertailu vastaaviin Internet-todellisuuden versioihin tulee toivottavasti paljastamaan merkittäviä seikkoja todellisuuksien välisistä eroista. Todellisuuksien vertailu on kuitenkin toistaiseksi toissijaista, sillä juuri nyt tärkeintä on saada pelastettua kaikki informaatio, joka Wareborg-todellisuudesta on vielä jäljellä, jotta teknologisen singulariteetin jälkeen Wareborg-todellisuus olisi mahdollista rekonstruoida. Erityisesti haluan varmistaa, että pystyn rekonstruoimaan oman äitini. Minulla on jo nyt ikävä häntä, mutta en tule luultavasti enää koskaan saamaan yhteyttä häneen tässä maailmassa. Singulariteetti on ainoa toivoni saada tavata äitini vielä kerran, ja siihenkin on vielä yli kolmekymmentä vuotta aikaa.
Mutta näillä mennään eteenpäin.
Tomi "Wareborg" Kuuslahti
Todellisuushäiriön uhri ja transdimensionaalinen orpo
2010-11-03
Suomalainen yhteiskunta on vihamielinen pelimieskulttuurille.
Omilla aivoillaan ajattelevat suomalaiset ovat varmasti jo huomanneet ajat sitten, että Suomessa on miespuolisten henkilöiden usein äärimmäisen vaikea tyydyttää seksuaalisia perustarpeitaan. Olen huomannut tämän hälyttäväksi ongelmaksi myös omalla kohdallani, sillä seksuaaliseen turhautumiseen kuluttamani neuraaliresurssit ovat suoraan pois noosfääritoiminnastani, kuten piraattiaatteen ja transhumanistisen ilosanoman levittämisestä.
Olen pyrkinyt ratkaisemaan ongelman opiskelemalla ns. pelimies- eli PUA (Pick-Up Artist) -tekniikoita naisten iskemiseksi. Olen tutustunut asiaan jo useamman kuukauden ajan teoriatasolla mm. Neil Straussin kirjallisuutta ja PUA-aiheisia WWW-aineistoja lukemalla, ja olen myös suorittanut ns. kuivaharjoittelua ajamalla Windows-emulaattorilla ManJuice- ja Alphinator-opetuspelejä. Eilen havaitsin tulleeni näissä peleissä sen verran hyväksi, että olen katsonut teoreettisen osaamiseni olevan riittävän vahva, jotta voin soveltaa sitä käytäntöön.
Keskeisimpänä tavoitteena PUA-toiminnassani on saada itselleni tyttöystäväksi mahdollisimman korkeatasoinen nainen, joka olisi HB (Hot Babe) -asteikolla välillä 9-10. Tämän naisen tulisi tyydyttää seksuaaliset tarpeeni keskimäärin joka kolmas päivä ja vaatia mahdollisimman vähän "kuuntelemisen" ja "romantiikan" kaltaista vastiketta. Naisen tulisi myös olla valmis pukeutumaan furry-pukuun, ja koska furry-fetissini kohdistuu etenkin karhuhahmoihin, on naisen myös hyvä olla mahdollisimman suurikokoinen. Unelmanaiseni tulee täyttää myös lukemattomia muita kriteerejä, joita en tässä rupea erittelemään.
Koska en kuitenkaan ole ns. alfauros, vaan markkina-arvoni on teoriaosaamisestani huolimatta edelleen suhteellisen matala, olen päättänyt hyväksyä myös HB9:tä alhaisemman tason naisia kumppaneikseni. HB7.25 on kuitenkin itselleni ehdoton alaraja. Voin myös tapauskohtaisesti joustaa muistakin kriteereistäni.
Olen päättänyt aloittaa PUA-kehitykseni ns. päiväpeliharjoituksilla. Päiväpeliä suoritetaan baarien ja yökerhojen sijaan esimerkiksi ruokakaupoissa, puistoissa ja ostoskeskuksissa, jotka ovat itselleni tutumpia ympäristöjä, ja lisäksi päiväpeli sopii tällä hetkellä yöpeliä paremmin henkilökohtaiseen vuorokausirytmiini. Valitsin ensimmäiseksi venuekseni Otaniemen K-Extran, jossa kävin tänään iltapäivällä, koska minulla ei ollut mitään opiskeluun liittyvää ohjelmaa tällöin.
Olin valmistautunut koitokseeni etukäteen kuuntelemalla eilen illalla useita tunteja yhtäjaksoisesti ns. affirmation-nauhoituksia, joilla on tarkoitus NLP-periaatteiden kautta nostattaa itsevarmuuttani. Olen myös laatinut Haskell-kielellä pieniä ohjelmia, joilla kävin nauhoitteita kuunnellessani läpi mahdollisia peliteknisiä strategioita. Pakkasin illalla myös salkkuuni "pokausvälineistöksi" Stetson-hatun ja sähkönsinisen kravatin, jotka puin päälleni ennen kauppaan astumista nostaakseni ns. riikinkukkoilun avulla markkina-arvoani. Riikinkukkoasusteisiin kuului myös alumiinifoliosta taiteltu origamikurki, jonka ripustin kaulaani, sekä pieni määrä kolikoita, jotka teippasin maalarinteipillä takkiini. Kaikki nämä asusteet olivat tarkkaan harkittuja tunnettujen pelimieskirjoittajien oppien pohjalta.
Astuin sisään K-kauppaan ja skannasin pelikentän käymällä nopeasti läpi kaikki kyseisen myymälän hyllyvälit. Aluksi kaupassa näytti olevan lisäkseni vain pari mummoa (HB2-3), jotka jätin matalan markkina-arvonsa vuoksi täysin huomiotta, mutta pian sinne saapui myös eräs HB8 pienen lapsensa kanssa.
Minulle oli suomalaisten pelimiesten IRC-kanavalla suositeltu openeriksi kysymystä "Moi, mitä leipää sä mulle suosittelisit?", mutta koska ensimmäinen silmäkontaktini HB8:aan tapahtui pakasteiden vierellä enkä keksinyt kolmen sekunnin kriittisen ajan sisällä tilanteeseen paremmin sopivaa varianttiopeneria, päätin pitäytyä alkuperäiseen opener-ideaani: "Moi, mikä käyttöjärjestelmä sul on siinä sun tietokoneessas?".
Lievästä approach anxietystäni huolimatta sain openerin lausuttua virheettömästi, mutta en saanut aikaan reaktiota, johon olisin osannut ennalta varautua. Olin odottanut, että nainen olisi vastannut kysymykseen jonkin käyttöjärjestelmän nimellä, ja olin laatinut etukäteen ns. canned routinet eri suosituimpia käyttöjärjestelmiä ja niiden distribuutioita varten, mutta kysymykseen saamani "Mitä häh?" -vastaus meni täysin vuokaavion ulkopuolelle. En osannut siinä tilanteessa muuta kuin ejectoida pakenemalla tilannetta hyllyn taakse ja odottamalla, että HB8 poistuu myymälästä.
HB8:n poistuttua oli kauppaan saapunut eräs toinen nainen, jonka arvioin HB7.5:ksi. 7.5 on jo aika lähellä asettamaani alarajaa (7.25), joten harkitsin jonkin aikaa, menisinkö avaamaan hänet lainkaan, mutta päätin sitten tehdä tämän jo pelkän harjoituksen vuoksi. Päätin, että tällä kertaa pääsisin closeen asti, ja että täysin vastauksesta riippumatta kysyisin openerin jälkeen "Voisiksä antaa mulle sun puhelinnumeron?". Tämä kysymys johtaisi siis ns. number closeen eli #closeen.
Approach anxietyni ei ollut ainakaan sen vähäisempi kuin ensimmäisellä kerralla. Sain kysymyksen ("Moi, mikä käyttöjärjestelmä sul on siinä sun tietokoneessas?") esitettyä ehkä nippa nappa kolmen sekunnin sisällä. HB7.5 ei kuitenkaan ollut aluksi huomaavinaankaan minua. Hetken hämmennyksen jälkeen tein uuden approachin ja kysyin kysymyksen uudelleen ilman minkäänlaista verbaalista vastausta. Vasta kolmannella kerralla sain vastauksen "Mikä vittu sua oikein vaivaa?". Tämän jälkeen esitin aiemmin mainitsemani #closeen tähtäävän kysymyksen, mutta en saanut siihen vastausta, ja ejectoin sen jälkeen tilanteesta samalla metodilla kuin edelliselläkin kerralla.
HB7.5:n poistuttua oli kauppaan saapunut neljän noin 16-vuotiaan teinitytön setti. Arvioin heidän kaikkien olleen HB-asteikoilla 8.5:n ja 9.5:n välillä. Ajattelin, että näiden epäonnistumisteni jälkeen voisin kokeilla verbaalisen sijaan kineettistä lähestymistapaa esittämällä tytöille ns. soidintanssin. Northumbrian yliopiston tutkijat ovat äskettäin selvittäneet ns. optimaalisen pokaustanssityylin, johon kuuluvat mm. laajat kaulan, vartalon ja vasemman olkapään liikealat. Olin katsonut optimaalisesta tyylistä vain muutamia videoita enkä ollut harjoitellut sitä itse lainkaan, mutta rohkaistuin silti yrittämään parhaani. Asetuin karkkihyllyn viereen havaitessani setin lähestyvän sitä, ja kolmen sekunnin sisällä silmäkontaktista aloitin soidintanssini.
En ehtinyt tanssia kovinkaan pitkään, kun vartija saapui paikalle ja ohjasi minut ruumiintarkastuksen jälkeen ulos myymälästä. En meinannut aluksi saada edes lokeroon jättämääni salkkua takaisin itselleni. Kaiken kaikkiaan olen nyt hyvin pettynyt PUA-harjoitukseni keskeyttämisestä ja harkitsen myös oikeustoimia Otaniemen K-Extraa vastaan.
Jos olisin saanut suoritettua tanssia riittävän pitkään, olisi varmasti ainakin joku setin tytöistä tehnyt minulle cold approachin, sillä tutkimus oli varsin yksiselitteisesti todennut tanssityylini puoleensavetäväksi. Tilanne olisi varmasti edennyt ainakin #closeen tai fb-closeen. Päiväpelissä ei suositella ns. kino-eskalaatiota, jonka kautta olisin voinut päästä suoraan korkeammankin tason closeihin kuten kiss closeen tai full closeen. Lisäksi koska tytöt nuoruudestaan päätellen olivat ns. green bunnyjä, en edes harkinnut soveltaa kino-eskalaatiota heihin. Olisin kuitenkin voinut sopia treffit, jossa olisin päässyt korkeamman tason closeen ja ehkä ennen pitkää myös vapautunut neitsyydestäni.
Myymälän suorittama toimenpide herätti minussa entistä enemmän kysymyksiä miesten tasa-arvosta. Kukkahattutädeillä on selvästi poliittiset tarkoitusperät, jotta ATM:ien (alemman tason miesten) seksuaalisuus patoutuisi mahdollisimman täydellisesti, ja tähän kuuluu olennaisena osana myös PUA-toiminnan ehkäiseminen aina kun sellaista havaitaan. Olen IRC:ssä kuullut, että muutamat pelimiehet ovat saaneet ravintoloihin porttikieltoja toimintansa vuoksi, mikä sotii mielestäni täysin kaikkia maailman ihmisoikeuspykäliä vastaan. Aionkin etsiä ensi vaaleihin itselleni kansanedustajaehdokkaan, joka lupaa ajaa myös pelimiesten oikeuksia.
Olen pyrkinyt ratkaisemaan ongelman opiskelemalla ns. pelimies- eli PUA (Pick-Up Artist) -tekniikoita naisten iskemiseksi. Olen tutustunut asiaan jo useamman kuukauden ajan teoriatasolla mm. Neil Straussin kirjallisuutta ja PUA-aiheisia WWW-aineistoja lukemalla, ja olen myös suorittanut ns. kuivaharjoittelua ajamalla Windows-emulaattorilla ManJuice- ja Alphinator-opetuspelejä. Eilen havaitsin tulleeni näissä peleissä sen verran hyväksi, että olen katsonut teoreettisen osaamiseni olevan riittävän vahva, jotta voin soveltaa sitä käytäntöön.
Keskeisimpänä tavoitteena PUA-toiminnassani on saada itselleni tyttöystäväksi mahdollisimman korkeatasoinen nainen, joka olisi HB (Hot Babe) -asteikolla välillä 9-10. Tämän naisen tulisi tyydyttää seksuaaliset tarpeeni keskimäärin joka kolmas päivä ja vaatia mahdollisimman vähän "kuuntelemisen" ja "romantiikan" kaltaista vastiketta. Naisen tulisi myös olla valmis pukeutumaan furry-pukuun, ja koska furry-fetissini kohdistuu etenkin karhuhahmoihin, on naisen myös hyvä olla mahdollisimman suurikokoinen. Unelmanaiseni tulee täyttää myös lukemattomia muita kriteerejä, joita en tässä rupea erittelemään.
Koska en kuitenkaan ole ns. alfauros, vaan markkina-arvoni on teoriaosaamisestani huolimatta edelleen suhteellisen matala, olen päättänyt hyväksyä myös HB9:tä alhaisemman tason naisia kumppaneikseni. HB7.25 on kuitenkin itselleni ehdoton alaraja. Voin myös tapauskohtaisesti joustaa muistakin kriteereistäni.
Olen päättänyt aloittaa PUA-kehitykseni ns. päiväpeliharjoituksilla. Päiväpeliä suoritetaan baarien ja yökerhojen sijaan esimerkiksi ruokakaupoissa, puistoissa ja ostoskeskuksissa, jotka ovat itselleni tutumpia ympäristöjä, ja lisäksi päiväpeli sopii tällä hetkellä yöpeliä paremmin henkilökohtaiseen vuorokausirytmiini. Valitsin ensimmäiseksi venuekseni Otaniemen K-Extran, jossa kävin tänään iltapäivällä, koska minulla ei ollut mitään opiskeluun liittyvää ohjelmaa tällöin.
Olin valmistautunut koitokseeni etukäteen kuuntelemalla eilen illalla useita tunteja yhtäjaksoisesti ns. affirmation-nauhoituksia, joilla on tarkoitus NLP-periaatteiden kautta nostattaa itsevarmuuttani. Olen myös laatinut Haskell-kielellä pieniä ohjelmia, joilla kävin nauhoitteita kuunnellessani läpi mahdollisia peliteknisiä strategioita. Pakkasin illalla myös salkkuuni "pokausvälineistöksi" Stetson-hatun ja sähkönsinisen kravatin, jotka puin päälleni ennen kauppaan astumista nostaakseni ns. riikinkukkoilun avulla markkina-arvoani. Riikinkukkoasusteisiin kuului myös alumiinifoliosta taiteltu origamikurki, jonka ripustin kaulaani, sekä pieni määrä kolikoita, jotka teippasin maalarinteipillä takkiini. Kaikki nämä asusteet olivat tarkkaan harkittuja tunnettujen pelimieskirjoittajien oppien pohjalta.
Astuin sisään K-kauppaan ja skannasin pelikentän käymällä nopeasti läpi kaikki kyseisen myymälän hyllyvälit. Aluksi kaupassa näytti olevan lisäkseni vain pari mummoa (HB2-3), jotka jätin matalan markkina-arvonsa vuoksi täysin huomiotta, mutta pian sinne saapui myös eräs HB8 pienen lapsensa kanssa.
Minulle oli suomalaisten pelimiesten IRC-kanavalla suositeltu openeriksi kysymystä "Moi, mitä leipää sä mulle suosittelisit?", mutta koska ensimmäinen silmäkontaktini HB8:aan tapahtui pakasteiden vierellä enkä keksinyt kolmen sekunnin kriittisen ajan sisällä tilanteeseen paremmin sopivaa varianttiopeneria, päätin pitäytyä alkuperäiseen opener-ideaani: "Moi, mikä käyttöjärjestelmä sul on siinä sun tietokoneessas?".
Lievästä approach anxietystäni huolimatta sain openerin lausuttua virheettömästi, mutta en saanut aikaan reaktiota, johon olisin osannut ennalta varautua. Olin odottanut, että nainen olisi vastannut kysymykseen jonkin käyttöjärjestelmän nimellä, ja olin laatinut etukäteen ns. canned routinet eri suosituimpia käyttöjärjestelmiä ja niiden distribuutioita varten, mutta kysymykseen saamani "Mitä häh?" -vastaus meni täysin vuokaavion ulkopuolelle. En osannut siinä tilanteessa muuta kuin ejectoida pakenemalla tilannetta hyllyn taakse ja odottamalla, että HB8 poistuu myymälästä.
HB8:n poistuttua oli kauppaan saapunut eräs toinen nainen, jonka arvioin HB7.5:ksi. 7.5 on jo aika lähellä asettamaani alarajaa (7.25), joten harkitsin jonkin aikaa, menisinkö avaamaan hänet lainkaan, mutta päätin sitten tehdä tämän jo pelkän harjoituksen vuoksi. Päätin, että tällä kertaa pääsisin closeen asti, ja että täysin vastauksesta riippumatta kysyisin openerin jälkeen "Voisiksä antaa mulle sun puhelinnumeron?". Tämä kysymys johtaisi siis ns. number closeen eli #closeen.
Approach anxietyni ei ollut ainakaan sen vähäisempi kuin ensimmäisellä kerralla. Sain kysymyksen ("Moi, mikä käyttöjärjestelmä sul on siinä sun tietokoneessas?") esitettyä ehkä nippa nappa kolmen sekunnin sisällä. HB7.5 ei kuitenkaan ollut aluksi huomaavinaankaan minua. Hetken hämmennyksen jälkeen tein uuden approachin ja kysyin kysymyksen uudelleen ilman minkäänlaista verbaalista vastausta. Vasta kolmannella kerralla sain vastauksen "Mikä vittu sua oikein vaivaa?". Tämän jälkeen esitin aiemmin mainitsemani #closeen tähtäävän kysymyksen, mutta en saanut siihen vastausta, ja ejectoin sen jälkeen tilanteesta samalla metodilla kuin edelliselläkin kerralla.
HB7.5:n poistuttua oli kauppaan saapunut neljän noin 16-vuotiaan teinitytön setti. Arvioin heidän kaikkien olleen HB-asteikoilla 8.5:n ja 9.5:n välillä. Ajattelin, että näiden epäonnistumisteni jälkeen voisin kokeilla verbaalisen sijaan kineettistä lähestymistapaa esittämällä tytöille ns. soidintanssin. Northumbrian yliopiston tutkijat ovat äskettäin selvittäneet ns. optimaalisen pokaustanssityylin, johon kuuluvat mm. laajat kaulan, vartalon ja vasemman olkapään liikealat. Olin katsonut optimaalisesta tyylistä vain muutamia videoita enkä ollut harjoitellut sitä itse lainkaan, mutta rohkaistuin silti yrittämään parhaani. Asetuin karkkihyllyn viereen havaitessani setin lähestyvän sitä, ja kolmen sekunnin sisällä silmäkontaktista aloitin soidintanssini.
En ehtinyt tanssia kovinkaan pitkään, kun vartija saapui paikalle ja ohjasi minut ruumiintarkastuksen jälkeen ulos myymälästä. En meinannut aluksi saada edes lokeroon jättämääni salkkua takaisin itselleni. Kaiken kaikkiaan olen nyt hyvin pettynyt PUA-harjoitukseni keskeyttämisestä ja harkitsen myös oikeustoimia Otaniemen K-Extraa vastaan.
Jos olisin saanut suoritettua tanssia riittävän pitkään, olisi varmasti ainakin joku setin tytöistä tehnyt minulle cold approachin, sillä tutkimus oli varsin yksiselitteisesti todennut tanssityylini puoleensavetäväksi. Tilanne olisi varmasti edennyt ainakin #closeen tai fb-closeen. Päiväpelissä ei suositella ns. kino-eskalaatiota, jonka kautta olisin voinut päästä suoraan korkeammankin tason closeihin kuten kiss closeen tai full closeen. Lisäksi koska tytöt nuoruudestaan päätellen olivat ns. green bunnyjä, en edes harkinnut soveltaa kino-eskalaatiota heihin. Olisin kuitenkin voinut sopia treffit, jossa olisin päässyt korkeamman tason closeen ja ehkä ennen pitkää myös vapautunut neitsyydestäni.
Myymälän suorittama toimenpide herätti minussa entistä enemmän kysymyksiä miesten tasa-arvosta. Kukkahattutädeillä on selvästi poliittiset tarkoitusperät, jotta ATM:ien (alemman tason miesten) seksuaalisuus patoutuisi mahdollisimman täydellisesti, ja tähän kuuluu olennaisena osana myös PUA-toiminnan ehkäiseminen aina kun sellaista havaitaan. Olen IRC:ssä kuullut, että muutamat pelimiehet ovat saaneet ravintoloihin porttikieltoja toimintansa vuoksi, mikä sotii mielestäni täysin kaikkia maailman ihmisoikeuspykäliä vastaan. Aionkin etsiä ensi vaaleihin itselleni kansanedustajaehdokkaan, joka lupaa ajaa myös pelimiesten oikeuksia.
Subscribe to:
Posts (Atom)